Aino Kallas : Lähtevien laivojen kaupunki

Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita on kirjallisuutemme kivijalkaa. Sarjassa ilmestyy asultaan ja rakenteeltaan yhtenäisinä niteinä perusteksejä, jotka keskeisimmin ovat rakentaneet kirjallisuuttamme, tietoisuutta itsestämme ja siitä maailmasta, jossa elämme.

Aino Kallaksen (1878-1956) vuonna 1913 ilmestynyt novellikokoelma Lähtevien laivojen kaupunki hakeutuu moneen suuntaan. Kokoelman aineksia ovat realismi ja symbolismi, jylhä veistoksellisuus ja herkkäpiirteinen impressionismi, psykologisointi ja maalauskeskeisyys, omakohtaisesti koettu ja etäännyttävä, aikaisen historian vaikutukset, rationalisuus ja irrationaalisuus, yksityisyys ja myyttisyys, Viro ja Suomi, naissroolin tukahduttamattomuus ja toteuttamattomuus, Saarenmaan hehkeä arkisuus ja kadun keväthattuiset kukkavihma. Moninaisuudessaan tämä on uskallettu arvistaa ja täten kiehtovista parik: tämä evon tuoton kaupuksensa ilmestymistä Kallas oli päiväkirjassaan sanonut, että koko hänen kehityksensä 'on kääntynyt ulkoa sisäänpäin'. Kokoelman kirjoitusvuodet olivat 'Kallaksen kirjailijantiellä kiihkeä etsinnän aikaa', niin kuin Lea Rojola sanoo niteeseen kirjoittamassaan esipuheessa.

Etsinnän aika oli nyt ohi. Saatuaan kokoelmansa kaikki novellit kirjoitettua hän merkitsi päiväkirjaansa: 'Nyt ovat siis 'Lasnamäen valkea laiva' ja 'Yksi kaikkien edestä' valmiit, ja minä tiedän olevani runoilija.'