Aino Tietäväinen : Vain pahaa unta

Alkaen 6,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-VAIN-536342
Katso kaikki vaihtoehdot

Lapsen painajaiset muuttuvat kuvakirjan ja sarjakuvan muotoon sekä isän ja tyttären hellyttäväksi vuoropuheluksi unista, lohdusta ja yhteisestä kirjasta.

Kun lapsi näkee pahaa unta, aikuisen on otettava koppi ja kerrottava, että kaikki on hyvin. Pienen Ainon arjesta ja kollektiivisesta alitajunnasta ammentavissa unissa Pörrö on kadonnut, korkokenkäiset jättiläispuput ajavat takaa metsässä tai isi on muuttunut pelkäksi mustaksi ääriviivaksi, joka ei muutenkaan näytä isiltä.

Kaikkein pelottavimmatkin asiat voi vangita paperille. Ja vaikka uni onkin välillä niin paha, ettei sitä saa laittaa EDES kirjaan, ainakin helpottaa, kun niistä saa kertoa aikuiselle!
Tulenkantaja-palkinto 2014 edellisenä vuonna ilmestyneelle kaunokirjalliselle teokselle, jolla on parhaat mahdollisuudet menestyä ulkomailla.Finlandia Junior -palkintoehdokas 2013
Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkintoehdokas 2014.
Blogistanian Kuopus -palkinto 2013 bloggarien valitsemalla vuoden parhaalle lasten- ja nuortenkirjalle.

Ville Tietäväinen (s. 1970) on palkittu sarjakuvataiteilija, jonka vuosikausia luonnosteltu Näkymättömät kädet voitti Sarjakuva-Finlandian 2012 ja poiki huomattavaa mediajulkisuutta. Esikoiskirjailija ja uneksija Aino Tietäväinen (s. 2005) on hänen tyttärensä.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäAino Tietäväinen
Muut tekijätVille Tietäväinen
Teoksen nimiVain pahaa unta
SKUP-VAIN-536342
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja