Aiskhylos : Oresteia
Alkaen 21,40 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ORES-4B8883

Aiskhyloksen Oresteia on antiikin Kreikan ainoa kokonaisena säilynyt näytelmätrilogia ja tarjoaa vaikuttavan kuvauksen kirouksen, koston ja sovituksen teemoista. Tämä klassikko on yhä kiehtova, ja se esitetään toistuvasti eri puolilla maailmaa.
Takakansi
Aiskhylos (524–455 eKr.) on länsimaisen tragedian perustaja, murhenäytelmän todellinen luoja. Hän on ajallisesti ensimmäinen, jonka teoksia on meille säilynyt – väkevä taiteilijapersoonallisuus, hallitsevien jumalallisten voimien ja jyhän kohtalonomaisuuden suuri runoilija, joka on lyönyt oman henkensä leiman koko kreikkalaiseen tragediaan.Aiskhyloksen tiedetään kirjoittaneen yhdeksänkymmentä näytelmää, mutta meille on niistä säilynyt vain seitsemän. Troijan tarustoon liittyvä Oresteia on ainoa tallella oleva antiikin trilogia – väkevätehoinen kokonaisuus, johon sisältyvät tragediat Agamemnon, Hautauhrintuojat ja Eumenidit. Näytelmässä on kysymys siitä, onko pojalla oikeus kostaa äidille, joka on murhannut hänen isänsä. Trilogian eettinen sisältö antaa sille erityistä kantavuutta.
Aiskhyloksen draamat ovat ikään kuin hiomattomista kivi lohkareista rakennettuja. Mutta juuri se, että niistä puuttuu viimeistelevä silottelu, lisää vaikutusta. Kielellisissä ilmaisuissaan hän on usein harvinaisen rohkea, ja kuvakielen omaperäinen runsaus antaa hänen sanonnalleen sitä tuoreutta, joka on suuren taiteen tunnusmerkkejä.
Esittely
Ainoa kokonaisena säilynyt antiikin näytelmätrilogia.Aiskhyloksen (525-456 eKr.) Oresteia on yksi antiikin kirjallisuuden suurenmoisimmista klassikoista. Se on myyttinen kertomus sukua piinaavasta kirouksesta: rikoksista, sukurutsasta, verikoston kierteestä, sovituksen mahdollisuudesta.
Oresteia on elävää näytelmäkirjallisuutta, jota jatkuvasti esitetään teattereissa ympäri maailman yhä uusina ja uusina tulkintoina. Kukaan länsimainen ihminen ei saisi jättää sitä lukematta.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Aiskhylos |
| Muut tekijät | Elina Vaara & Edwin Linkomies |
| Muut tekijät | Translated by: Kirsti Simonsuuri Cover design or artwork by: Tuija Kuusela |
| Teoksen nimi | Oresteia |
| Alkuteos | Oresteia |
| SKU | P-ORES-4B8883 |
| Avainsanat | kosto, kotiinpaluu, kuningattaret, kuninkaat, murha, pojat (perheenjäsenet) |
