Alpo Manninen : Mustapukuinen

Alkaen 16,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-MUST-E72BA0
Katso kaikki vaihtoehdot

Romaani "mustapukuinen" kertoo Olkiluodon ydinvoimalan työmaalla useita vuosia yhdessä toimineen betoniraudoittajaryhmän viimeisen keikan jälkeisistä tapahtumista.

Miehet pistävät viihteelle ja homma karkaa käsistä. Kärsijäksi joutuu nuori nainen.

Miehet jäävät kiinni ja joutuvat aikanaan oikeuteen vastaamaan teoistaan. Miehet pääsevät yksituumaisella esiintymisellään terävien avustajiensa tukemina käytännössä ilman rangaistuksia.

Mustapukuinen on seurannut tapahtumia ja alkaa suunnitella tapaa saada oikeutta mielestään kaltoin kohdellulle naiselle.
Suunnitelma on perusteellinen, mutta sen toteuttamisessa tarvitaan myös melkoisesti onnea.

Alpo Manninen on pian 70-vuotias eläkeläinen ja freelancer. Hän on julkaissut tähän mennessä kuusi teosta, joista neljä viimeistä ovat romaaneja.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäAlpo Manninen
Teoksen nimiMustapukuinen
SKUP-MUST-E72BA0
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja