Anders Jacobsson & Sören Olsson : Tosi siistiä, Lasse
Alkaen 6,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-TOSI-9907B4

Ruotsalaiskaksikko Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin humoristisessa lastenromaanissa arjen kommellukset ja nokkela kielenkäyttö saavat kaiken näyttämään 'tosi siistiltä'. Lasse-sarjan uusi osa jatkaa koululaisten maailmaan uppoamista hauskalla otteella.
Kenelle: Lapset 7+
Lasse hoitaa tosi siististi lähestulkoon kaiken. Sitä mieltä ovat kaikki – ainakin hän itse. Äärettömän ansioitunut Lasse on heppahullun isonsiskon kiusaajana. Lassen ei tarvitse kuin mainita, miten hyvin hevonen sopii muun muassa makkaraksi, kun sisko muuttuu merihirviönoidaksi ja mylvii potkivansa Lassen hevonkukkuun. Myös maastopyörän rakentamisessa Lasse on taitava. Sen hän tarvitsee päästäkseen tähystelemään tyttöjä. Sillä likkojenhurmauksessa Lasse on maailmanmestari. Olympialaisissa hän voittaisi siinä lajissa sekä kultaa, hopeaa että pronssia.
Koululaisten sielunelämän humoristinen luotaus on tehnyt ruotsalaisserkusten ANDERS JACOBSSONIN ja SÖREN OLSSONIN kirjoista suosittuja Pohjanlahden molemmin puolin. Lasse-sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet seuraavat: LASSE, EKA-LUOKKALAINEN, LASSE, TOKALUOKKALAINEN, SELVÄ PELI, LASSE, LASSE JA HÄMÄRÄMIES sekä LASSE LIKKOJENHURMAAJA.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Anders Jacobsson & Sören Olsson |
| Muut tekijät | Tuula Kallioniemi & Sören Olsson |
| Teoksen nimi | Tosi siistiä, Lasse |
| Alkuteos | Duktigt, Sune |
| SKU | P-TOSI-9907B4 |