Anders Roslund : Levon hetki nyt lyö

Anders Roslundin "Levon hetki nyt lyö" pureutuu pohjoismaisen rikoskirjallisuuden tummiin sävyihin ja sukeltaa uskottavaan alamaailman kuvaukseen.
Mikä on pahinta mitä voi kuvitella?
Levon hetki nyt lyö on aitoa alamaailman kuvausta, Nordic noiria parhaimmillaan.
Ewert Grens ei ole koskaan toipunut vaimonsa Annin ja heidän syntymättömän tyttövauvansa menetyksestä. Mutta sitten hän kohtaa hautausmaalla naisen, jonka tarina tuntuu vielä pahemmalta: naisen nelivuotias tytär joutui vuosia sitten ryöstäjien käsiin ja katosi. Grens lähtee kauhakuormaajatyylillään selvittämään tapausta. Hän on vannonut Piet Hoffmannille, entiselle poliisin soluttautujalle ja nykyiselle ystävälleen, ettei koskaan enää vedä häntä mukaan tutkimuksiinsa. Mutta joskus tulee tilanne jossa mikään lupaus ei pidä.
Anders Roslund (s.1961) on ruotsalainen journalisti ja kirjailija, joka tuli tunnetuksi kirjoittajakaksikko Roslund & Hellströmin toisena osapuolena. Roslund on työskennellyt mm. kulttuuritoimittajana, julkaissut kymmenen kirjaa ja saanut lukuisia palkintoja, myös himoitun Lasiavaimen. Hänen ja työparinsa, entisen rikollisen Börge Hellströmin, Kolme sekuntia -trilogia oli kansainvälinen menestys: osuvaa yhteiskuntakritiikkiä ja uskottavaa rikollismaailman kuvausta. Roslund jatkoi trilogiaa itsenäisellä teoksella Sä kasvoit neito kaunoinen, ja seuraavaksi on vuorossa Levon hetki nyt lyö.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Anders Roslund |
Muut tekijät | Kääntänyt: Annamari Typpö Kannen suunnittelu tai taide: Nils Olsson |
Teoksen nimi | Levon hetki nyt lyö |
Alkuteos | Sovsågott |
SKU | P-LEVO-440150 |
Avainsanat | katoaminen, tytöt, selvittämättömät rikokset, rikosetsivät |