Andrew Gross : Sininen vyöhyke
Kultakauppias Benjamin Raabin pidätys tulee yllätyksenä kaikille, mutta ennen muuta hänen perheelleen. Kun FBI esittää Raabille syytteen rahanpesusta kolumbialaisen huumekartellin lukuun, kaikki ovat yhtäkkiä suuressa vaarassa.
Yhteistyö liittovaltion poliisin kanssa tietää Mercadon huumekartellin kostoa, mutta todellisia vaihtoehtoja Benjaminilla ei enää ole. FBI on valmis siirtämään koko perheen todistajansuojeluohjelman turvin uuteen, tuntemattomaan asuinpaikkaan. Perheen aikuinen tytär Kate haluaa kuitenkin jatkaa entistä elämäänsä, vaikka se merkitsee pysyvää eroa hänen lähimmistään.
Vuotta myöhemmin huumekartellin synkät varjot palaavat: isä katoaa todistajansuojeluohjelman "siniselle vyöhykkeelle", eli edes FBI ei tiedä missä hän on. Kate päättää selvittää perheensä olinpaikan - ja avaa samalla oven isänsä salattuun menneisyyteen.
Sininen vyöhyke on Andrew Grossin esikoisteos, josta on solmittu käännössopimukset yli 20 maahan. Trillerintekijänä Gross ei ole suinkaan untuvikko, sillä tätä ennen hän on kirjoittanut yhdessä James Pattersonin kanssa jo viisi romaania.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Andrew Gross |
Teoksen nimi | Sininen vyöhyke |
Sijainti | Paikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä |
Kustantaja | WSOY |
Painovuosi | 2010 |
Painos | 2 |
Sidonta | Nidottu (pehmeäkantinen) |
Sivumäärä | 415 |
Alkuteos | The blue zone |
Kieli | suomi |
Sarja | WSOY pokkari |
Kunto | Hyvä + (K3+) |
Muuta | Hieman kulumaa, selkämyksessä lukutaittumaa |
Korkeus (mm) | 177 |
Syvyys (mm) | 109 |
Paksuus (mm) | 27 |
Paino (g) | 254 |
Verokanta | Marginaaliverotus |