Ann Heberlein : Se ei ollut minun vikani! : vastuunottamisen taito
Alkaen 14,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SE-E-F1C3FC

Ann Heberleinin teos pureutuu vastuunkantamisen taitoon ja tarkastelee, miksi usein siirrämme syyn omista ongelmistamme muiden niskoille. Kirja haastaa lukijansa pohtimaan yksilön roolia oman elämän ja tekojen seurauksista sekä nostaa esiin vastuun ottamisen merkityksen nykypäivän yhteiskunnassa.
Takakansi
Ei ollut minun vika ni, että en pysty seurustelemaan pitkään. Ei ollut minun vikani, että reputin tentissä. Ei ollut minun vikani, että urani tyssäsi. Vika on kannustamattoman isäni. Vika on huonon lehtorin. Vika on seksistisen yhteiskunnan.Ei minun!
Se ei ollut minun vikani kertoo, että me olemme syyllisiä tekoihimme, vaikka pakoilemme vastuuta ja syyllisyyttä. Selittelemme asioita parhain päin niin itsemme kuin toistenkin kohdalla: poika kiusaa, koska on onneton; tyttö on ilkeä, koska hänellä on huono itsetunto. Asioiden kauniste-lussa syntipukki on aina joku toinen. Ann Heberlein patistelee meitä ottamaan vastuun tekemisistämme. Suhtautumisellamme itseemme ja toisiin on merkitystä: meidän on kohdeltava toisiamme kunnioittavasti sekä vaadittava kunnioitusta myös muilta. Rohkeasti ja itseään säästelemättä Heberlein kannustaa meitä ottamaan itsemme, arvomme, oikeutemme, velvollisuutemme ja syyllisyystemme vakavasti. Kaikki ei vain käy!
Esittely
On helppoa syyttää muita, vaikeampi on kantaa vastuu teoistaan itse. Milloin syypäänä on ymmärtämättömät vanhemmat, milloin yhteiskunta, nuija pomo, lihottava McDonald's, paha tupakkateollisuus tai ahne pankki. Mutta kenen syy oikeasti on se, että ihmissuhteemme romuttuvat, sairastumme burnoutiin tai emme pääse mukaan työpaikan kahvipöytäkeskusteluihin?Vastuuta vältellään minkä ehditään, väittää Ann Heberlein kirjassaan Ei ole minun vikani! Vastuunpakoilu kannustaa ihmisiä peittelemään omia jälkiään ja pitämään itseä erilaisten rakenteiden, huonojen geenien tai surkean kasvuympäristön uhrina. Heberleinin mukaan ihmiset eivät vaadi vastuuta myöskään toisiltaan. He pyrkivät esimerkiksi ymmärtämään koulukiusaajaa, jolloin kiusaaja ikään kuin saa teoilleen oikeutuksen, ja samalla uhrin, kiusatun, ihmisoikeuksia poljetaan.
Ihmisenä oleminen ei ole vain oikeuksia vaan myös velvollisuuksia. Näistä vaativimpia on ottaa vastuu omasta elämästä, teoista, ihmissuhteista ja myös yhteisestä tulevaisuudestamme. Heberlein paneutuu vastuunoton kysymyksiin perusteellisesti ja innostavasti sekä provosoi lukijoitaan kysymällä, onko kaikilla ihmisillä edes kykyä toimia elämässään vastuullisesti.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Ann Heberlein |
| Teoksen nimi | Se ei ollut minun vikani! : vastuunottamisen taito |
| Alkuteos | Det var inte mitt fel! |
| SKU | P-SE-E-F1C3FC |
| Avainsanat | vastuu, syyllisyys, häpeä, vastuuntunto |
