Anna Magdalena Bachin pikku kronikka

JOHANN SEBASTIAN BACH, maailman suurin säveltäjännero (1685—1750), on kuvaava esimerkki niistä luovista neroista, joita heidän oma pintapuolinen aikansa ei ole ymmärtänyt ja joiden nero kirkastuu vasta jälkipolville. Mikäpä mies oli pöyhkeilevän barokkikauden silmissä vähäpätöinen urkuri, suuren perheen (20 lasta) kovakonninen pää, toimeentulostaan tuskallisesti kamppaileva nälkäkurki, joka kuoli velkaisena, sokeana, sydän särkyneenä. Hän oli kuitenkin ihmisalana yhtä suuri kuin taiteilijanakin. Hänellä oli (toisena puolisona) rinnallaan hellä ja ymmärtävä vaimo, Anna Magdalena Bach, joka kolme vuosikymmentä jakoi hänen kanssaan kotoiset surut ja riemut ja teki hänelle mahdolliseksi luoda majesteetilliset, ihanat sävelteoksensa, jotka vasta Mendelssohn herätti satavuotisesta unohduksesta esittämällä Matteus-passion hämmästyneelle jälkimaailmalle. Suuren mestarin ahtaan ulkomaailman Leipzigin Thomaskirkon kivijalassa ja hänen kaikkeuden ääriä tapailevan sisäisen maailmansa kuvailee romaani niin viehättävän luonnollisesti, että kertomus on hurmannut Euroopan kansat.

»Kodikkaisuudessaan sen emäntä ja hartaudessaan sen sankari muodostavat taulun, joka yhdellä kertaa on intiimi ja elävä.» — »Sekä aiheeltaan että tyyliltään kerrassaan suloinen.» — Englantilaisia lausuntoja.