Anna Maria Mäki : Uudessa valossa

Uudessa valossa pureutuu nykyajan menestyksen, itsen rakentamisen ja totuuden etsimisen teemoihin. Kirja haastaa pohtimaan, mitä menestys, rakkaus ja perhe merkitsevät alati kilpailuhenkisessä yhteiskunnassa.
Helena on luonut itsestään menestyksen motivaatiopuhujana ja innostanut joukoittain ihmisiä tavoittelemaan unelmia. Tytär Iiris kamppailee saadakseen tutkinnon valmiiksi alalta, jolla unelmat harvoin toteutuvat. Vaihtoehtona olisi glamouria ja vaikutusvaltaa lupaava influensserin ura, jota Iiris kankeasti käynnistelee.
Kun äiti yllättäen kuolee, hän jättää Iirikselle pinon tekstejä. Niissä äidin oloinen nainen kertoo elämästään ja perheestään tavalla, jota Iiris ei tunnista. Oliko äidin kiiltokuvaelämä sittenkin valhetta vai ovatko kirjoitukset fiktiota? Hämmentävien tekstien tutkiminen vie Iiriksen odottamattomiin kohtaamisiin, jotka järjestävät uudelleen Iiriksen elämän perustan ja pakottavat hänet katsomaan maailmaa toisin kuin ennen.
Uudessa valossa kertoo nykyajan kulisseista, itsen luomisesta ja totuuden etsimisestä. Minkä arvoista menestys on? Entä rakkaus, perhe, taide - onko niillä sijaa jatkuvan kilpailun maailmassa?
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Anna Maria Mäki |
Teoksen nimi | Uudessa valossa |