Anne Holt : Totuuden tuolla puolen
Oslolaisessa hienostokorttelissa tehdään raaka murha: laivanvarustaja Stahlberg, hänen vaimonsa,
poikansa sekä perheen tuttu kustannustoimittaja löydetään ammuttuina. Oslon poliisin mielestä
rikos on ratkaistu alta aikayksikön: kyseessä on ilmiselvä perintöriita, ja syyllisinä pidetään perheen
nuorinta poikaa vaimoineen. Taustalla piilee tukahdutettuja tunteita, vihaa ja mustasukkaisuutta.
Hanne Wilhelmsen kuitenkin aavistaa, ettei tapaus ole niin yksinkertainen kuin miltä näyttää.
Anne Holtin seitsemäs Hanne Wilhelmsen -romaani avaa uusia ulottuvuuksia suosittujen
dekkareiden sankarittaren persoonaan, sillä Hanne kertoo ensimmäistä kertaa enemmän itsestään ja
lapsuudestaan. Mitä on Hannen valintojen takana"
Anne Holt (s. 1958) on koulutukseltaan asianajaja. Hän on toiminut lyhyen ajan Norjan
oikeusministerinä, työskennellyt Norjan poliisin palveluksessa sekä luonut merkittävän uran
toimittajana. Nykyisin hän on täysin omistautunut sangen menestyksekkäälle kirjailijanuralleen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Anne Holt |
Muut tekijät | Katriina Savolainen |
Teoksen nimi | Totuuden tuolla puolen |
Alkuteos | Sannheten bortenfor |
SKU | P-TOTU-26279E |