Anniina Mikama : Tulen ja tuhkan tyttäret

Anniina Mikaman "Tulen ja tuhkan tyttäret" vie lukijan 1500-luvun Irlannin vuorten ja hovien maailmaan, jossa tuli, ruudinsavu ja lohikäärmeet kietoutuvat toisiinsa. Historiallinen fantasia yhdistää jännittävän seikkailun ja hovijuonittelun ainutlaatuisella tavalla.
Kenelle: Nuorille aikuisille, jotka pitävät historiallisista seikkailuista, fantasiaelementeistä ja vahvoista tytöistä pääosassa.
Tulta, ruudinsavua ja hovijuonitteluja
Historiallisten seikkailujen mestarin 1500-luvun Irlantiin sijoittuva romaani tyttöjen välisestä ystävyydestä – ja taistelusta tuhoa kylvävää lohikäärmettä vastaan.
Legendan mukaan vuoren uumenissa asuu lohikäärme. Sotureiden retkue lähtee tutkimaan asiaa ja muinainen peto herää kostamaan pesärauhansa rikkojille. Hyökkäyksestä jää ainoana eloon linnanherran tytär Isibéal. Paetessaan halki palavien kylien Isibéal tapaa neljä kaltaistansa rohkeaa tyttöä. Kun sotureista ja miehistä suurin osa on saanut surmansa, joutuvat nuoret sankarittaret ottamaan ohjat käsiinsä. Heidän on saatava kaksi kilpailevaa aatelissukua yhdistämään voimansa lohikäärmeen kukistamiseksi.
Anniina Mikama (s. 1977)on historiallisista nuortenromaaneistaan tunnettu kirjailija, jonka teoksille on myönnetty Laivakello-palkinto, kahdesti Topelius-palkinto sekä mm. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- ja Nuori Aleksis -palkintoehdokkuudet.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Anniina Mikama |
Muut tekijät | Kannen suunnittelu tai taide: Sami Saramäki |
Teoksen nimi | Tulen ja tuhkan tyttäret |
SKU | P-TULE-BFF818 |
Avainsanat | 1500-luku, hovit, hyökkäys, juonittelu, lohikäärmeet, seikkailu, tytöt, vuoret, irlanti, vuoret |