Annika Idström : Veljeni Sebastian

Alkaen 4,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-VELJ-55ACE9
Katso kaikki vaihtoehdot

Annika Idströmin (1947-2011) jo klassikoksi muodostuneessa romaanissa aikuisten maailmaa tarkkaillaan älyllisesti varhaiskypsän lapsen näkökulmasta. 11-vuotias minäkertoja, Antti, on muiden lasten pilkanteon uhri mutta samalla julmuuksien toteuttaja. Kun kouluun tulee lahjakas, kaunis ja salaperäinen Sebastian, Antin maailma järkkyy.

Veljeni Sebastian piirtää väkevän myyttisen kuvan hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salaisesta väkivallasta ja avuttomuudesta, josta harvoin tällä tavalla puhutaan. "Myös Veljeni Sebastianissa, niin kuin modernissa groteskissa yleensäkin, groteskin äärimmäiset muodot on sijoitettu 'normaalimaailmasta' irtoavaan hallusinaation, unen tai fantasian epätodelliseen maailmaan", fil. tri Irma Perttula kirjoittaa vuonna 2010 ilmestyneessä väitöskirjassaan Groteski suomalaisessa kirjallisuudessa.

Idströmin vuonna 1985 julkaistu läpimurtoromaani oli Finlandia-ehdokkaana ja sai Valtion kirjallisuuspalkinnon. Keväällä 2012 ilmestyvä 5. painos on tarkistettu tekijän ja perikunnan toivomuksesta.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäAnnika Idström
Teoksen nimiVeljeni Sebastian
SKUP-VELJ-55ACE9
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja