Annikki Sankari : Timppa

Nykysitä aikaa on monesti sanottu nuorten ajaksi. Nuoruutta palvotaan, nuorista puhutaan, nuorista ollaan huolestuneita ja nuoria paheksutaan, koska he eivät ole sellaisia kuin itse olimme aikanamme. Mutta onkohan koskaan ollut aikakautta, jolloin ihmisen olisi ollut yhtä vaikea olla nuori kuin nyt, jolloin nuorilta ihmisiltä olisi vaadittu yhtä paljon kuin nyt? Heidän pitäisi olla yhtä aikaa moitteettomasti käyttäytyviä, nöyriä ja kuuliaisia lapsia ja niitä kovanaamoja, joiksi aika kaikkine ilmiöineen heitä säälimättömästi muovaa. Aikuisten ankarat katseet tuijottavat näitä kiihkeitä nuoria, jotka eivät ole täältä itsestään kestäneet, joista on tullut äänekkäitä itsensä tehostajia, ääratapauksia. Hiljaiset tavalliset ponnistelijat jäävät huomaamatta. He eivät näy eivätkä järkytä.

Olen tätä kirjaa kirjoittaessani ajatellut etupäässä heitä, vähäisiä ja hiljaisia, joilla on vaikea. On ehkä outoa, että naiskirjailija kertoo pojista pojan silmin katsellen, kokien pojan tajunnasta käsin. Pojat ovat kuitenkin viime vuosina olleet varsin läheinen ja luonnollinen havaintolueeni. Oma poikani on samaa ikäluokkaa kirjani Timppojen ja Ossien kanssa, juuri päässyt miehuuden kynnykselle.