Antony Beevor : Toinen maailmansota
53,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-TOIN-484234

Antony Beevorin Toinen maailmansota tarjoaa tuoreimpaan tutkimustietoon pohjautuvan kokonaisnäkemyksen yhdestä ihmiskunnan historian merkittävimmistä ja traagisimmista konflikteista.
Takakansi
Toinen maailmansota sai alkunsa elokuussa 1939 koillisen Kiinan Mantšuriassa ja päättyi kuusi vuotta myöhemmin Neuvostoliiton miehitettyä maan pohjoisosat. Euroopassa samoihin aikoihin puhjennut sota riehui Tyynenmeren ja Kiinan tapahtumista erillään, mutta sillä oli kauaskantoiset globaalit vaikutuksensa. Toinen maailmansota, ihmiskunnan historian kaikkien aikojen tuhoisin katastrofi, on vaikuttanut jälkipolvien maailmankuvan muokkautumiseen enemmän kuin mikään muu kansainvälinen konflikti. Vaikka sodan keskeisiä käänteitä on kartoitettu jo lukemattomin kirjoin ja elokuviin, kokonaiskäsitys aiheesta on jäänyt hajanaiseksi ja osin myös harhaanjohtavaksi.Kansainvälisestä bestsellereistään palkittu historiotsija Antony Beevor esittää tässä uransa magnum opuksessa tuoreimpaan tutkimustietoon pohjautuvan näkemyksensä. Toisen maailmansodan historian aiemmilla teoksillaan mullistaessaan Beevorissa yhdistyvät ihanteellisesti paitsi lennokas kaunokirjallinen tyyli myös laajojen asiakokonaisuuksien suvereeni hallinta.
Antony Beevorin valtapoliittisiin voimasuhteisiin pureutuva, moraalisesti tasapuolinen ja huolellisesti taustoittettu kokonaisesitys ei säästä ideologiseen tekopyhyyteen ja juonitteluun sortuneita valtakuntien johtajia. Heidän suuruudenhullujen päätöstensä seurauksena kymmenet miljoonat tavalliset rivisotilaat ja siviilit saivat surmansa mitä julmimmalla tavalla vuosina 1939–1945.
Toinen maailmansota vangitsee lukijansa ja vie sodan dramaattisille tapahtumapaikoille sen kaikille rintamalohkoille: myrskyävään Atlantin sukellusvenejahdista Pohjois-Afrikan hehkuville aavikoille, Burman viidakoista itärintaman jäätäville arolle ja aina luhistuvan Euroopan raunio kaupunkien, natsien keskitysleirien ja Japanin keisarikunnan viimeisiin kauhunhetkiin.
Esittely
Tunnetuimpiin nykyhistorioitsijoihin kuuluva Antony Beevor julkaisee kesällä 2012 uransa magnum opuksen. Beevorissa yhdistyvät ihanteellisesti laajojen asiakokonaisuuksien suvereeni hallinta, yksittäisiin ihmiskohtaloihin paneutuminen ja lennokas kaunokirjallinen tyyli. Hänen edelliset toista maailmansotaa käsittelevät palkitut teoksensa - Stalingrad, Berliini 1945 ja Normandia 1944 - ovat saaneet osakseen sekä kriitikkojen että suuren yleisön vankkumattoman suosion.Toinen maailmansota oli ihmiskuntaa kohdanneista aseellisista konflikteista julmin, tuhoisin ja seurauksiltaan kauaskantoisin. Beevor kunnioittaa teoksessaan sodan kronologiaa pohjustamalla Hitlerin joukkojen yllätyshyökkäystä Puolaan 1.9.1939 ja esittelee sen jälkeen sotaa maalla, merellä ja ilmassa - aina Japanin antautumiseen saakka. Huolellisena taustoittajana kirjailija valottaa myös liittoutuneiden ja akselivaltojen välisiä poliittisia jännitteitä sekä kotirintamien tuntoja.
Antony Beevor (s. 1946) on luonut järisyttävän kokonaisesityksen sodasta, joka polarisoi maailman.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Antony Beevor |
| Muut tekijät | Jorma-Veikko Sappinen |
| Teoksen nimi | Toinen maailmansota |
| Alkuteos | The second world war |
| SKU | P-TOIN-484234 |
| Avainsanat | sotahistoria, toinen maailmansota, taistelut, sotatoimet |
