Antti Eskola : Sosiaalipsykologia

Sosiaalipsykologia ta vaativien tilanteiden eteen kuin että koetilaan alkoi äkkiä tupruta savua, että viereisessä huoneessa joku tuntui sattuvan itsensä tai että toinen koehenkilö näytti saavan pahan sairauskohtauksen. Jos koehenkilö oli huoneessa yksinään, hän yleensä käyttäytyi adekvaatisti: otti selvää tilanteesta, meni avuksi tai haki apua. Mutta jos huoneessa oli monta ihmistä, kävi usein niin, ettei kukaan puuttunut asiaan. Varsinkin jos koehenkilön seurana oli koehenkilöä avustava valehenkilö, jolle oli annettu ohjeeksi käyttäytyä passiivisesti ja piittaamattomasti, tyytyi aito koehenkilökin usein vain epäröimään. Varsinkin kokeellisesti saadut tulokset tuntuvat olevan helposti yleistettävissä. Kokeet saattavat opettaa tienneen kuuntelemattomuuden vaatimaan valtaa tai saattavat teoriat tekoja. Tekijät itsekin viittaavat siihen, että opittu tiedettävä käytäntö saattaa olla erilaista elävässä elämässä kuin koetilanteessa. Toinen mainitun seikan ilmentymä on, että tilannesidonnaiset tekijät eivät aina selviä hämmennyksessä. Oppimistulkinta olisi hyvä, mutta tulokset antavat perustavanlaatuista, yksilöllistä oppimista koskevista malleista arvosteltavia käsityksiä, sillä sosiaalisten oppimiskokemusten tulkinnat ovat erittäin puutteelliset.

Tavoitetason asettaminen. Jos sitten siirrytään puhumaan suuntautuneen käyttäytymisen kohteiden valinnasta, niin tähän valintaan tietenkin vaikuttavat mitä erilaisimmat ulkoiset tekijät. Yksi niistä on yksilön aikaisempiin oppimiskokemuksiin perustuva tieto siitä, mitä mahdollisuuksia hänellä on saavuttaa näitä tavoitteitaan. Lewinin jo klassisena pidettävän tavoiteteoriat mukaan tavoitteen arvo on yhtä kuin sen saavuttamisen arvo kerrottuna arvon saavuttamisen todennäköisyys miinus epäonnistumisen arvo kertaa epäonnistumisen todennäköisyys (Lewin ym. 1944). Atkinson (1957) on täydentänyt näitä näkemyksiä.