Antti Yli-Opas : Avioliiton teologia Englannin kirkossa ja Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa vuosina 1963-2006
Käsitykset seksuaalisuudesta ja avioliitosta ovat muuttuneet monin tavoin viimeisen 50 vuoden aikana. Seksuaalisuudesta on saatu uutta tietoa, miehen ja naisen suhde on muuttunut tasaveroisemmaksi ja lainsäädäntöä on uudistettu. Myös kirkot ovat muuttaneet kantojaan moniin seksuaalieettisiin kysymyksiin.
Avioliiton teologia selvittää, miten kirkot perustelevat toimintaansa ja omia kannanottojaan. Tämä tutkimus tuo esille Englannin kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliiton teologian ja siinä tapahtuneet muutokset.
Avioliittoa tarkastellaan sekä teologisten peruskäsitteiden että avioliiton tarkoitusten ja ominaisuuksien avulla. Avioliiton teologia osoittautuu näyttämöksi, joka tuo esiin teologiset perusratkaisut ja liittää toisiinsa yksityisen elämänpiirin, lainsäädännön sekä yhteiskunnallisen ja kirkollisen muutoksen.
Tekijä on Porvoon suomalaisen seurakunnan kappalainen, joka on toiminut pitkään seurakuntien lapsi- ja perhetyössä sekä parisuhdetyön kehittäjänä ja toteuttajana.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Antti Yli-Opas |
Teoksen nimi | Avioliiton teologia Englannin kirkossa ja Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa vuosina 1963-2006 |
SKU | P-AVIO-C39DBD |
Avainsanat | seksuaalisuus, avioliitto, rakkaus, evankelis-luterilainen kirkko, yhteiskunta, teologia, anglikaaninen kirkko, kirkko (instituutio) |