Ari Lahdenmäki : Kari Peitsamo : rokkari & saarnamies
Kari Peitsamon ensilevytys "Kauppaopiston naiset" on kääntänyt suomalaisten päät jo viidellä vuosikymmenellä. Yli 850 levytystä tehnyt, Nokialla Sibeliuksen kuolinpäivänä syntynyt Peitsamo on sekä muusikko, kommunisti että teologian ylioppilas. Hän julistaa Twitterissä, ettei Jeesus koskaan elänyt eikä Apollo 11 todellisuudessa laskeutunut Kuun kamaralle.
Rokkitähdestä haudankaivajaksi kertoo, mistä Peitsamon musiikki ja ajattelu kumpuavat ja mistä hänen uudenlaisessa teologisessa ajattelussaan on kyse. Valokuvaaja Juha Metson kamera seuraa moni-ilmeistä artistia niin keikoille, alttarille kuin hammaslääkärin tuoliinkin.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Ari Lahdenmäki |
Teoksen nimi | Kari Peitsamo : rokkari & saarnamies |
SKU | P-KARI-A79784 |
Avainsanat | diskografiat, muusikot, henkilökuvat, rock |