Ari Malmi : Merenkulkija

40,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-MERE-616325
Katso kaikki vaihtoehdot
Tämä tiivistelmä on luotu tekoälyn avulla. Tämä ominaisuus on vielä kehitysvaiheessa, mutta se pyrkii tarjoamaan tiivistettyä ja helposti ymmärrettävää tietoa tuotteista.
Fiki-maskotti

Ari Malmi avaa oven merenkulkijan arkeen ja alan muutoksiin lähes puolen vuosisadan ajalta, kertoen samalla omasta kasvustaan ja kotiseudun muuttuvasta ajankuvasta.

Myllykoskelainen Ari Malmi kertoo elämästään merenkulkijana ja työuransa varrella
kohtaamistaan alan muutoksista. Taustalla kulkee oma kasvutarina ja kotiseudun ajankuvaa.

Ari lähti merille 16-vuotiaana. Lukemattomien merimailien pituinen matka Euroopan vesillä
alkoi vuonna 1974 Turusta höyrykäyttöisessä merenmittausalus Aurassa ja päättyi 33 vuotta
myöhemmin kansainvälisen liikenteen monitoimijäänmurtajassa. Laivoilla Ari ehti
työskennellä kaikkiaan 16 eri tehtävässä. Yhteensä 42-vuotisen uransa viimeiset yhdeksän
vuotta Ari teki jäänmurtoon ja öljykentillä työskentelyyn erikoistuneessa varustamossa, missä työ vei hänet myös Pohjois-Amerikkaan, arktiselle alueelle ja Venäjälle.

Seilausvuosien aikana Ari innostui opiskelusta ja suoritti pätevyyksiä aina merikapteenin
kirjaan asti. Merenkulkijan elämä sisältää myös ajanjakson Myllykoski Oy:n
höyryvoimalaitoksella.

Merityön varjopuolia olivat pitkät poissaolot kotoa ja epävarmat aikataulut sekä näiden
myötä perhe-elämänkin haasteet. Kirjassa kerrotaan erehdyksistä ilman katkeruutta ja
onnistumisista rehentelemättä. Lukijalle välittyy realistinen kuva laivan työtehtävistä ja
työyhteisön arjesta.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäAri Malmi
Teoksen nimiMerenkulkija
SKUP-MERE-616325
Avainsanatelämäkerta, historia, merenkulkuala
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja