Armas Lind : Caleb : romanipojan evakkotaipale

Takakansi

Armas Lindin – »Calebin» – omaelämäkerrallinen romaani lapsuudesta Sortavalassa ja elämästä lastenkotievakkona Suomessa avaa uusia tuokulmia maamme vaiheisiin 1930- ja 1940-luvuilla pienen romanipojan silmin. Yhdessä muiden evakkojen kanssa Caleb joutui jättämään lapsuuden maisemat ja Karjalan, jonne ei ollut paluuta.

Kun talvisota syttyi, Caleb oli lastenkodissa. Hän joutui satojen karjalaisten laitoslasten kanssa suureen evakkokuljetoon, jossa jopa 400 000 ihmistä lähetettiin kotiseudultaan uusille ja oudoille alueille, joiden asukkaiden vastaanotto ei aina ollut suopeaa. Calebin elämä ei kuitenkaan ollut pelkkää varjojen mailla kulkemista. Armas Lind kertoo myös ystävyydestä, keskinäisestä toveruudesta ja lujasta solidaarisuudesta.

Kirja kuvaa lämpimästi ja koruttomasti romanien tapakulttuuria ja avaa aivan uuden näkökulman romanien historiaan Suomessa.

1920-luvun lopulla syntyneen Armas Lindin kuvaus kattaa lastenkotilapsen evakkotien aina rauhan aikaan ja aikuisiän ensiaskeliin kasvamiseen. Caleb on ainutlaatuinen ja arvokas dokumentti yhteiskunnan vähäosaisen asemasta ja kohtalosta Suomen ankari na aikoina.

Elämä kuljetti Armas Lindin sittemmin Ruotsiin, jossa hän 1970- ja 1980-luvuilla toimi ruotsinsuomalaisten romanien edusmiehenä ja Tukholman suomalaisen romaninyhdistyksen arvostettuna aktiivisena ja puheenjohtajana.

Esittely

Yhdessä muiden evakkojen kanssa pieni sortavalalainen romanipoika Caleb joutuu jättämään lapsuuden maisemat ja Karjalan, jonne ei ole paluuta. Armas Lind kertoo omaelämäkerrallisessa muistelmaromaanissaan kohtuuttoman kovia kokeneen romanipojan selviytymistarinan.

Kirja kuvaa lämpimästi ja koruttomasti romanien tapakulttuuria ja avaa aivan uuden näkökulman romanien historiaan Suomessa. Huomattava osa romaneista, ehkä yli kolmasosa, asui luovutetussa Karjalassa. Millainen oli romanievakon tie? Miten ja mistä hän löysi uuden asuinseudun? Romaneista ei puhuttu evakkoina, hehän elivät paljon tien päällä. Heidän asuttamisestaan ei kannettu huolta, vaan heidän piti pärjätä itse.