Arto Kotilainen : Epätodellinen kahvitauko : runoja

Helläys, inho, sama kierto yhä uudelleen ja aina takaisin muuttumattomana. Mikä saa meidät palaamaan? Autuomasti yhä uudelleen lähestymään toisiamme? Mikä heikkous kasvaa epätoivosta vahvemmaksi, pakottaa palaamaan kerta kerran jälkeen? Takaisin yksinäisten ja loppuunajettujen luo, irvemän univitittamien naisten ja sohville lyövien luo, käyttämättömien voimavarojen, keskeytyneiden riidan pariin, sovinnaisuuden ja mielikuvituksettomuuden noidankehään, niiden luo jotka vaihtavat puheenaihetta, niiden luo jotka salaavat heikkoutensa, niiden luo jotka eivat itse tiedä olevansa voimakkaita. Miksi toisen suula ei huo harmo sai käperrytä koettelemusten muovaaman sylin ääreen, omasi kaltaisen, koealan ja toivottoman luolan suulle laittamaan muotoon, turhanpäänkit jutukaveriksi, lepatavaksi? Mikä? Myös niiden luo jotka osaavat vihata ja rakastaa. Niiden luo joilla on sydämessään maailman yksinäisyys. Jotka jatkavat yksin ja esimerkillään vakuuttavat suuntasi olevan ainoa oikea, ainoa mahdollinen.