Arto Paasilinna : Elävänä omissa hautajaisissa

Takakansi

Talvisodan alla Sallassa putkahtaa maailmaan potra poikalapsi, Arttu Tukkitänkä. Nimi on enne: varhaisvuotensa poika liikkuu tukkisavotoilla ja jänkämäilla isä-Paulin kätevässä selkärepussa keinu­en. Sota on kaiken aikaa lähellä. Evakossa isän kanssa vaeltaessaan Arttu käy elämänkoulua luonnon rauhassa ja oppii miesten tavoille.

Artusta kasvaa riuskakoitteinen tee-se-itse-mies: kaikkea yrittävää ja kaikessa onnistuvaa.

Vaiherikkaan elämänsä käänteissä Arttu hankkii elantoa myös valokuvaajana. Hautajaisia kuvatessaan hän järkyttyy maahanpanijais­ten surkeista järjestelyistä ja päättää suunnitella itse omat hautajaisensa niin kuin niiden pitää. Siis hyvä. Simpsakka Sanelma-vaimo – kaksosten tuore äiti – ihmettelee miehensä hautajaisinnokkuutta, arvelee, etteivät yhdet harjoitushau­tajaiset mitenkään voi olla pahasta.

Tukkitänkän elämänka­ares­sa tuntuu olevan yllättävän monia yhtymäkohtia tarinan luojan, Arto Paasilinnan. Mutta ei, kirja on arvostetun tarinoijan vilkkaan mielikuvituksen tuote. Se on yhtä aikaa realistinen, evakkotarina ja isän varjossa kasvavan tytävä perimätietoa arvostava vaellustarina – ja tarina Artusta, hänen epävar­muuk­seen sekä hänen vielä päättämättömästä loppu­le almostaan.

Esittely

Seitsemääkymmentä ikävuottaan lähestyvä Arttu Tukkijänkä on syntynyt pohjoisessa Suomessa, aloittanut elantonsa tienaamisen kaatamalla tukkipuita, hankkiutunut Lapin Kansan toimitusharjoittelijaksi ja ehtinyt valitsemallaan uralla Suomen nuorimmaksi päätoimittajaksi.

Tukkijängän elämänkaaressa tuntuu olevan hämmästyttäviä yhtymäkohtia tarinan luojaan, Arto Paasilinnaan. Mutta ei, kyllä Elävänä omissa hautajaisissa on silkkaa vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Eihän Paasilinnaa, maailmalla laajalti arvostettua fabuloijaa, ole suinkaan vihitty tukkilautalla, kuten uittotöissä virran juoksua katsellut Tukkijänkä vihitään.

Riuskaotteinen Arttu on Paasilinnan luoma ja hallitsema tee se itse -mies, kaikkea yrittänyt ja kaikessa onnistunut. Värikkään elämänsä varrella hän on hankkinut elantoaan myös valokuvaajana. Hautajaisia kuvatessaan hän on järkyttynyt näiden maahanpanijaisten surkeista järjestelyistä ja arvellut, ettei monikaan vainaja olisi itse viihtynyt tilaisuudessa. Jo silloin Arttu on päättänyt, että kun hän itse kuolee, hän hoitaa omat hautajaisensa. Ja hoitaa ne niin kuin miehen pitää. Siis hyvin.

Arto Paasilinnan uusin on tekijänsä näköinen miehinen vaellustarina. Suomalainen mielenmaisema avautuu tuttuna ja synkätkin tilanteet näyttäytyvät huumorin lempeässä