Arto Tuovinen : Me hiivimme öisin
Alkaen 6,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ME-H-F129BF

Arto Tuovisen nuorisoromaanissa seurataan kahta kekseliästä partiopoikaa, joiden vauhdikkaat yöseikkailut leirillä johtavat jännittäviin tempauksiin ja oveliin kepposiin.
Kenelle: 10+ vuotiaille nuorille
Nuori ensiesiintyjä on kirjoittanut rätkiremullisen kirjan, jossa hän kertoo omalaatuisista partioseikkailuistaan. Kaksi jo hieman iäkkäämpää partiopoikaa, Lare ja Tikku, ovat suuressa maineessa siksi, että he kerta kerran perästä järjestävät jännittäviä yllätyksiä leiritovereilleen. Tavallisesti he hiipivät öisin ja pahaa-aavistamattomien leiriläisten nukkuessa panevat toimeen paukkuvan ilotulituksen tai järjestävät muulla tavalla äkkihälytyksen. Heidän kepposensa eivät kuitenkaan koskaan ylitä leikin rajaa. Öisillä retkillään kumpanukset joutuvat tekemisiin roistojenkins kanssa selviytyen heistä nokkelasti. Lopuksi kiitolliset partioveljet antavat heidän maistaa omaa lääkettään järjestäessään heille omasta puolestaan jäähyväiskepposen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Arto Tuovinen |
| Teoksen nimi | Me hiivimme öisin |
| SKU | P-ME-H-F129BF |
