Arvi Kivimaa : Paula Seijes - Kolminäytöksinen näytelmä

ARVI KIVIMAA saavutti viime jouluksi ilmestyneellä runokokoelmallaan Omenapuu lumessa huomattavan menestyksen. Lauri Viljanen kirjoitti siitä Helsingin Sanomissa mm.:

»Arvi Kivimaan uudessa runoteoksessa helähtää entistä täydellisempiä kaksi lyyrillistä säveltä, jotka jo aikaisemmin olivat hänen luonnepiirtejään. Erikoisesti kokoelmassa Koko jo elämä hän tulkitsi mieleen jääneellä tavalla itämaalaista kotiseututunnetta ja taas toisella, vielä keskisemmän linjalla rakkautta lapseen. Nämä sävelet puhkausivat kuluvan uuden runokokoelman Omenapuu lumessa: ne ovat itse asiassa sen lyyrillisen elämännäyn. Eikä lopultakaan ole oikein sanoa, että näistä olisivat ensistä sävelet. Kivimaa on ajankohtainen paitsi ahdistavien maailmanhetkien tulkitsijana, mutta eniten itämaisen runouden suodattajana kansanlaulun ja kehtolaulun suuntaan.

Ajattelen tässä ensinnäkin ensimmäistä sikermää, jolle runoilija on antanut nimeksi »Pastoraaleja». Hänen kotiseutunsa tunnetta ei ole siinä puetunut yhtä upean koristelliseen asuun kuin joskus ennen. Mutta sen sijaan näiden runojen yksinkertaisessa, useinkin lyyrillisen siivekässä säkeistössä on voittavaa koruttomuutta ja puhtautta. Sellainen pieni runo kuin »Heinäkuun ilta» on nähty ja toteutettu aidon lyyrikon tavoin. Vielä valloittavampana runoilijan uusi sanottava, jonka perusväreenä on kiitollisuus elämälle, esiintyy sikermässä »Tarhurin onni». Kivimaan lyyrikko-itäverestä tuskin kukaan on tunnistanut tätä ilosta ja huoleksista isänntunnetta yhtä armaasti ja sydämellisesti kuin hän. Nämä runot voisi nimetä järjestään.

Näiden runojen muotokieli on elimellisesti yhtä mielen laadun kanssa, mielellandard, jossa tunnuspiirteenä on viljeltynyt inhimillisyys, kaunis, tosi humaniteetti. Kivimaa on niitä lyyrikkoja, joita alamme ihmisen kärsimysten todella koskettaa. Tässä yleisen ihmiskirjävyyden lähesestä läsnäolosta myös hänen omintakeisimmat, keskeselyyrilliset sanansa ovat saaneet niin elävän värelyn.»