Aulikki Rundgren : Ilona

Ei varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ILON-F2E262
Katso kaikki vaihtoehdot

ILONA-romaanin tapahtumat käynnistyvät lamavuonna 1993 ja hyvin tapahtumat voisivat olla tätäkin päivää. Fiktiivinen teos elää Talven perheen vaiheita: menestystä, menetystä, unelmointia ja niiden oikeutusta. Perhe on monimutkainen yhteisö, jossa jokainen jäsen vaikuttaa kokonaisuuden hyvinvointiin ja onneen. Romaanin alkuasetelmat ovat mitä parhaat: perheenjäsenet rakastavat toisiaan, pitävät yhtä. Kun yhden perheenjäsenen elämä suistuu raiteiltaan, hän vie mukanaan kaikki muutkin.

Ilona: ”Saako mies lähteä kuin vain riisuisi vaateparren kerrallaan: jättää rakkauden vuodet kuin yöpaidan makuuhuoneeseen, lapsen syntymän housuina olohuoneen nojatuolin selkään, kauppa-asioinnit takkina portaille?”

Teini-ikäinen Soma: ”Aivan kuin tutti olisi viety uudestaan. Minut heitettiin aikuisuuteen ilman valmistautumista.”

Romaanin päähenkilö, toimittaja Ilona on saamassa perheessä oman vuoron tavoitella unelmaansa. Puoliso Halla, elokuvaohjaaja, sen jo tavoitti. Perheen teini-ikäisellä Somalla on koko elämä edessään. Yhtenä lokakuun perjantaina kaikki peruuntuu eikä mikään ole enää entisensä.

Romaani pohtii, kuinka selvitä vihan ja surun tunteiden kanssa. Onko valhe joskus oikeutettu ja voiko sen avulla voittaa häpeän? Kun taiteilija luopuu eettisistä arvoistaan, tarkoittaako se elämänloppua? Entä velvollisuudet ja oikeudet läheisiä kohtaan?

Aulikki Rundgrenin romaanin ilmaisu on vahvinta silloin, kun päähenkilö puhhuu Tornionlaakson murtheela. Kauneinta, kun ajatuksia ja tunteita voi ilmaista vain runon kielellä.

Ensimmäiset runot ja tarinat hakivat Aulikki Rundgrenissa jo koulutyttönä mielikuvitukselle väylää. Ne johtivat toimittajan uralle. Myöhemmin halutessaan innoittaa lapsia, nuoria ja myös aikuisia ilmaisemaan itseään omin sanoin, hän perusti Vantaan sanataidekoulun. Nyt on vihdoin vuoro koulutytön unelman toteutua.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäAulikki Rundgren
Teoksen nimiIlona
AvainsanatLamavuodet, 1990-luku, Perhe, Elämän suistuminen raiteiltaan, Vihan ja surun tunteet, Tornionlaakson murre, meän kieli, Vantaan sanataidekoulu
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja