Aulis J. Alanen : Santeri Alkio
Alkaen 3,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SANT-D997F1

Aulis J. Alasen "Santeri Alkio" luo kattavan ja inhimillisen kokonaiskuvan kansalliskirjallisuutemme merkittävästä vaikuttajasta, nuorisoseuraliikkeen isästä ja poliittisesta uudistajasta.
Santeri Alkion persoona ja elämäntyö ylittävät suunnattomasti tavalliset mitat. Nuorisoseuraliikkeen isänä hän on vaikuttanut nuorison katsomuksiin sukupolvien ajan. Hänen kirjallinen tuotantonsa on osa kansalliskirjallisuuttamme. Hän oli sanomalehtimies, Ilkan perustaja ja päätoimittaja. Hän oli aatteenfilosofi »Laihian profeetta», jonka ajatuksilla on kestävää kantavuutta. Näkyvimmin hän tuli kansan tietoisuuteen hämmästyttävän tietorikkaana ja kaukonäköisenä poliitikkona, maalaisliiton perustajana ja puoluejohtajana, jonka ansiosta toimintaa itsenäistä Suomea luotaessa ohjasi terve talonpojaisjärki. Ennen muuta hän oli ihminen, jonka perusedellytykset olivat velvollisuudentuntoisuus, totuudellisuus ja vakaumuksellisuus sekä pyyteetön arkirakkaus kaikkea suvaitsevaisuuteen perustuvaa inhimillistä arvoa kohtaan ja arkailematon vastuu toistenkin osasta ja paremmista.
Professori Aulis J. Alasen teos on ensimmäinen täydellinen Alkio-elämäkerta. Kirjoittajalla on ollut työssään käytettävissä tunnettujen lähteiden lisäksi Santeri Alkion henkilökohtainen arkisto ja tuhansia kirjeitä käsittävä kokoelma. Tästä valtavan laajasta aineistosta kohoaa kansallisen graniittihahmomme kokokuva, jykevä ja vaikuttava, lämmin ja inhimillinen.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Aulis J. Alanen |
| Teoksen nimi | Santeri Alkio |
| SKU | P-SANT-D997F1 |
| Avainsanat | nuorisoseuraliike |