Bertolt Brecht : Galilein elämä : näytelmä

Bertolt Brecht (1898—1956) toimi aika ajoin dramaturgina jo opiskellessaan luonnontieteitä ja lääketiedettä Münchenissä. Muutettuaan 1924 Berliiniin hän perehtyi marxismiin ja näki varhain kansallissosialismin tulon. Vuonna 1933 alkoi hänen pitkä maanpakolaisuutensa. Prahan, Wienin, Sveitsin ja Ranskan kautta hän matkusti Tanskaan, jossa asui vuoteen 1939. Tanskasta Brecht siirtyi Ruotsiin, ja edelleen 1940 Suomeen. Vuonna 1941 hän sai viisumin Yhdysvaltoihin. Eurooppaan Brecht pääsi palaamaan vasta 1947, ensin Zürichiïn, seuraavana vuonna Itä-Berliiniin, jossa hänestä tuli Berliner Ensemble -teatterin johtaja.

Ja niin syntyi käsite Brechtin eeppinen teatteri, mikä merkitsi teatteritaiteen perusteellista uudistusta niin näyttämöllisen esityksen, lajivalikoiman, esitystavan kuin näytelijöiden yksityiskohtaisen ohjauksen osalta.

Brecht oli alkanut kirjoittaa näytelmiä jo 1920-luvun alussa. Hänetsuunnannäyttäjäksi laajasti käsitetty näytelmätyyli syntyi kuitenkin maanpaossa. Brecht kaatoi järjestelmällisesti perinteisiä teatterikäsityksiä, pyrki tietoisesti osoittamaan katsojalle, että kaikki lavalla — se on rakennusta. Illuusion jokaisen hetken romahdus tekee mahdolliseksi kokonaisuuden oivaltamisen silmänräpäyksessä, mikä onkin hänen kokonaisuutensa omaperäinen piirre. Brechtin runoudessa kuuluu myös sama ajatus: hänen runonsa tukevat, toistavat ja moninkertaistavat tätä teemaa. Kaikilla eniten Brecht kirjoitti runoja 1934, ja tutkii siinä totuuden salaamisen välttämättömyyttä maailmassa, joka on mieletön.