Beverly Cleary : Ramona ja isä
Alkaen 4,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-RAMO-3943A4

Beverly Clearyn rakastetun Ramona-sarjan teoksessa jokapäiväiset ilot ja huolet lomittuvat perheen arkeen. Viehättävästä ja teräväkatseisesta kerronnastaan tunnettu Cleary tarkastelee kotielämän muutoksia Ramonan silmin.
Kenelle: 8–12-vuotiaille lukijoille
Hei hei heipparallaa, Ramona hyräili eräänä syksyisenä iltapäivänä. Hän oli hyvissä ajoin ryhtynyt kirjoittamaan joululahjojen toivomuslistaa. 'Marsuv,' hän kirjoitti ja lisäsi hetken mietittyään: 'Puhuva kottarainen, hiiriä, käkikello.' Oli isän tilipäivä. Ramona odotteli onnellisena isää kotiin — enkä he lähtisivät yhdessä syömään hampurilaiset. Tai elokuviin. Mutta kun isä tuli, hän oli kovin huolissaan. Hän oli menettänyt työpaikkansa. Paljon ehti tapahtua Ramonan ja Petulan kotona ennen kuin kaikki oli taas yhtä hyvin kuin tuona syyskuun päivänä.
Puutarhakadun lapsista kertovat:
Henri ja Rippe
Henri ja Petula
Ramona ja isä
Ramona ja äiti
Puutarhakadun lapsista kertovat:
Henri ja Rippe
Henri ja Petula
Ramona ja isä
Ramona ja äiti
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Beverly Cleary |
| Muut tekijät | Riitta Wejberg |
| Teoksen nimi | Ramona ja isä |
| Alkuteos | Ramona and her father |
| SKU | P-RAMO-3943A4 |
