Birgitta Järvstad : Huomista kohti : romaani
5,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-HUOM-EBE7D3

Birgitta Järvstadin romaani seuraa oppikoulun yläluokilla olevan tytön kasvumatkaa kohti aikuisuutta, ensirakkauden ja itsenäistymisen teemojen siivittämänä. Teos on palkittu suuressa ruotsalaisessa kilpailussa parhaana romaanina aikuisiksi varttuville.
Kenelle: Nuorille, erityisesti yläkouluikäisille ja teini-ikäisille.
Oppikoulun yläluokilla olevan tytön kiinnostava tie kohti täyttä aikuisuutta. Tällä tiellä tapahtuu kehitystä: suhde vanhempiin muuttuu halveksimisesta ihmisen ymmärtämiseksi ja suvaitsemiseksi, ensirakkaus vie uusille tuntemattomille seuduille, nuori itsenäistyy. Päähenkilö on selväpiirteinen persoonallisuus, jonka elämyksissä kuvastuu aikuar meure nuori sukupolvi sekä kollektiivisena että erillisinä yksilöinä.
Kirja sai ensimmäisen palkinnon suuressa ruotsalaisessa kilpailussa parhaasta ajan romaanista aikuisiksi varttuville.
Nuorten ihmisten romaaneja on uusi hyvien tämän ajan kirjojen sarja, joka kertoo nuorista ihmisistä nuorille ihmisille.
Kirja sai ensimmäisen palkinnon suuressa ruotsalaisessa kilpailussa parhaasta ajan romaanista aikuisiksi varttuville.
Nuorten ihmisten romaaneja on uusi hyvien tämän ajan kirjojen sarja, joka kertoo nuorista ihmisistä nuorille ihmisille.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Birgitta Järvstad |
| Muut tekijät | Salla Kivimaa |
| Teoksen nimi | Huomista kohti : romaani |
| SKU | P-HUOM-EBE7D3 |
