Björnstjerne Björnson : Morsiusmarssi ; Synnöve Päivänkumpu

Björnsterne Martinus Björnson (1832-1910) syntyi kirkkoherran poikana Kviknesä, seudulla, jonka luonto on karu ja jonka asukkaat ovat harvija omaperäisiä ja itsetietoisiakin. Björnsonkin oli aina valmis taisteluun ja väittelyyn, nuorempana jopa tappeluunkin. Jo koululaisena hän osoitti johtajan ominaisuuksia ja oli alinainen levottomuuden lietsoja – eitä oppilas hän ei sen sijaan ollut. Suoritettuaan ylioppilastutkinnon kehnoin arvosanoin 1852 Björnson antautui ylioppilaselämään kuohuvan temperamenttinsa täydellä voimalla, ja tutustui kirjallisuutta harrastaviin piireihin. Jo eräänä päivinä kirkkoherran Björnson sai pojaltaan lyhyen tiedon: 'Lukeminen riittää jo. En aio suorittaa virkatutkintoa, aloin runoilijaksi.' Näin lähti ikuistuttain runkariihiän, ja nuoren ylioppilaan elämässä alkoikin ankaa aika. Björnson kierteli arvosteijuna eri puolilla isänmaata, jotka hyödyttivät nuoresta henkeä ja kirjoitustyötä.

Vuonna 1856 syntyi esikoisteos, pienoisromaani Mielu Slagen, lisäksi samana vuonna hän esittyi runilijana ja vuonna 1870 sai päästänsä kansallinen kunnian-ajan. Alan lisäksi ota kantaa useissa kansallisissa kysymyksissä. Kauden tärkeimmät teokset ovat Synnöve Solbakken (1857) ja sit jatkotarinat, kertomukset Arne (1858), Kaksi morsianta (1859), Anna Elisabeth (1863), myöhemmin Leppolan nuorikko (1868) ja Hansinen Goe (1870). Monista hänen kertomuksistaan tunnetuin sarja on ihanvoiva, vahvasti maalhiseen ja isänmaalliseen tunnelmaan. Myöhemmässä tuotannossa Björnssonilla oli vaikuttava muita aiheita, ja hän siirtyi käsittelemään päiväpoliittavia aiheita, poliittista ja sivistys historiaa, tulevilta lietoon paikalliskuvauksiin, teatteriin on havaittavissa selvä tendenssi ja tarkoitus. Tämän kauden teoksista mainittakoon näytelmät Luvatussa (1875), Konkursit (1875), Hanskaart (1883), Yli voimain I-II (1883) ja Markkittarit ja rakkaat.

Koko elämänsä ajan Björnson otti kiihkeästi osaa ajan polttaviin kysymyksiin käsittelyjä oli yhteys syvään ja vauhdikkaasti seurattuihin ilmiöihin ja Norjan kansallisten tunteiden julistaja. Georg Brandes on sanonut, että Björnson oli norjalainen ihon ja persoonallisuutensa kautta yhtä tunnettu, kuin Norjan lippu kohoasi saukoli. Yleismaalillisen tunnustuksen Björnson sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon muodossa 1903.