Camilla Grebe : Lemmikki

Camilla Greben Lemmikki on palkittu pohjoismainen rikosromaani, joka vie keskelle kylmän talven ja piinaavan jännityksen ilmapiiriä. Teos jatkaa ylistetyn Kun jää pettää alta -kirjan menestystä itsenäisenä tarinana.
Kenelle: Skandidekkareiden ja jännityksen ystäville.
Ruotsin dekkariakatemian valinta: Ruotsin paras rikosromaani 2017.
Skandinaviska Kriminalsällskapet: Lasiavain-palkinto 2018 - Paras pohjoismainen rikosromaani.
Brutaali murha ja muutama kylmä talviviikko pienessä Ormbergin kylässä Sörmlandissa yhdistää kolme ihmistä. Poliisi Malinin, joka on suunnitellut uransa ja elämänsä etukäteen valmiiksi. Profiloija Hannen, jonka vaivana ja huolena on alati paheneva muistisairaus. Nuoren Jaken, joka on valmis varjelemaan omaa salaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä.
Murhan selvittäminen on hengenvaarallista heistä itse kullekin, ja se myös muuttaa heidän elämänsä perusteellisesti. Totuus on hinnaltaan kallis, mutta joskus vain pahin pelko johtaa todelliseen rohkeuteen.
Lemmikki kertoo niistä valheista, joita kerromme toisille, ja niistä, joihin päätämme itse uskoa. Se on itsenäinen jatko-osa kriitikoiden ja lukijoiden ylistämälle Kun jää pettää alta -kirjalle. ”Yksi parhaista - koskaan - lukemistani kirjoista!” Anna Jansson
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Camilla Grebe |
Muut tekijät | Sari Kumpulainen |
Muut tekijät | Kääntänyt: Sari Kumpulainen |
Teoksen nimi | Lemmikki |
Alkuteos | Husdjuret |
SKU | P-LEMM-C32DC6 |
Avainsanat | palkittua kirjallisuutta, arvostelumenestykset, jännitys, rikosdraama, skandidekkarit |