Carlos Eire : Lumen kaipuu : kuubalaispojan tunnustuksia

Takakansi

National Book Awardilla palkittu liikuttava ja maaginen muistelmateos – oodi kadotetulle kotimaalle

Carlos Eiren lapsuus yläluokkaisessa havannalaiskodissa oli eksoottinen: kaikkialla vilisi liskoja, leipäpuun hedelmillä käytiin leikkisotaa, upporikkaan naapurin puutarhassa oli eläintarha tiikereineen kaikkineen.
Kuuba kylpi auringossa turkoosin ja oranssin sävyissä – saari olisi saattanut olla alkuperäinen paratiisi.
Carlosin tuomari-isä oli intohimoinen taiteen ja antiikin keräilijä, joka uskoi olleensa entisessä elämässään Ludvig XVI. Carlosin äiti puolestaan uskoi nykyaikaan eli Amerikkaan. Koti oli täynnä kuvia Jeesuksesta, joka puhui Carlosille unissa ja painajaisissa.
Carlosin lapsuus päättyi vuonna 1959. Joulu peruutettiin, ja valtaan nousi sikaaria tuppruttava Castro teloitusrvyhmineen. Vuonna 1962 vanhemmat lähettivät yksitoistavuotiaan Carlosin neljäntoistatuhannen kuubalaislapsen joukossa maanpakoon, eikä hän nähnyt isäänsä enää koskaan.

Esittely

National Book Awardilla palkittu liikuttava ja maaginen muistelmateos - oodi kadotetulle
paratiisille

Carlos Eiren lapsuus yläluokkaisessa havannalaiskodissa oli riehakas ja eksoottinen: kaikkialla
vilisi sisiliskoja, leipäpuun hedelmillä käytiin leikkisotia, upporikkaan naapurin puutarhassa oli
eläintarha tiikereineen kaikkineen.
Kuuba kylpi auringossa turkoosin ja oranssin sävyissä - saari olisi saattanut olla
alkuperäinen paratiisi.
Carlosin tuomari-isä oli intohimoinen taiteen ja antiikin keräilijä, joka uskoi olleensa
entisessä elämässään Ludvig XVI. Hänen äitinsä uskoi nykyaikaan eli Amerikkaan. Koti oli täynnä
kuvia Jeesuksesta, joka puhui Carlosille unissa ja painajaisissa.
Carlosin lapsuus päättyi vuonna 1959. Joulu peruutettiin, valtaan nousi sikaria
tupruttava Castro teloitusryhmineen. Vuonna 1962 vanhemmat lähettivät yksitoistavuotiaan
Carlosin neljäntoistatuhannen kuubalaislapsen joukossa maanpakoon. Hän ei nähnyt isäänsä enää
koskaan.