Linda Olsson : Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

7,00 €
Ei varastossa
SKU
1048953
Katso kaikki vaihtoehdot
Vanha Astrid asuu pienessä ruotsalaisessa kylässä lähes erakoituneena. Kylän väki on leimannut hänet kummajaiseksi ja noidaksi. Eräänä talvisena päivänä kylään muuttaa Veronika, kolmekymppinen kirjailija, joka kirjoittaa mökissään ja parantelee haavojaan - hän on menettänyt hiljattain elämänsä rakkauden. Astrid tarkkailee uutta tulokasta vaivihkaa ja ottaa viimein kontaktin naapuriinsa.

Naisilla ei pintapuolisesti arvaisi olevan juuri mitään yhteistä. Sisäisesti heitä kuitenkin yhdistää suurten menetysten tuska, padotut tunteet ja yksinäisyys. Lettujen ja mansikkahillon äärellä käytyjen keskustelujen myötä naiset löytävät toisistaan lohdun ja sielunkumppanin, jolle avautua tuskastaan.

Astrid on kantanut raskasta salaisuutta sisällään ja kykenee vasta elämänsä loppumetreillä paljastamaan sen Veronikalle. Veronika ymmärtää vähitellen, että tarina jonka hän haluaa kertoa onkin Astridin tarina.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäLinda Olsson
Muut tekijätAnuirmeli Sallamo-Lavi
Teoksen nimiLaulaisin sinulle lempeitä lauluja
SijaintiPaikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä
KustantajaGummerus
Painovuosi2013
Painos9
SidontaNidottu (pehmeäkantinen)
Sivumäärä344
AlkuteosLet me sing you gentle songs
Kielisuomi
ISBN9789512086313
KuntoHyvä (K3)
MuutaAivan pienoista kulumaa kansissa, selkämyksessä vinoutta, selkämyksessä aivan kevyttä lukutaittumaa
SKU1048953
Korkeus (mm)177
Syvyys (mm)112
Paksuus (mm)25
Paino (g)216
VerokantaMarginaaliverotus
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja