Charles Baudelaire : Pariisin ikävä

Charles Pierre Baudelaire syntyi 9. 4. 1821 Pariisissa. Ensimmäisen kirjallisen esiintymisensä hän suoritti koulupoikana v. 1836 voittamalla valtakunnallisen koulujen kirjoituskilpailun latinalinkielisten runojen sepittämisessä. Valmistuttuaan ylioppilaaksi v. 1839 hän vastoin omaistensa tahtoa kieltäytyi olemasta 'hyödyllinen ihminen' ja päätti ruveta kirjailijaksi. Tästä hetkestä lähtien aina kuolemaansa saakka hän vietti hyvin 'boheemia' ja epävakaista kirjailijan elämää. V. 1864 hän pakeni Pariisista Belgiaan ja jatkoi siellä kirjallisia töitään, kunnes v. 1866 ankara sairauskohtaus sai sitään seurannut halvaus veivät häneltä sekä puhe- että liikuntakyvyn. Tällaisessa tilassa Baudelaire tuotiin takaisin Pariisiin jossa hän kuoli 31. 8. 1867.

PARIISIN IKÄVÄ jota pidetään modernin runouden esikuvana julkaistiin ensimmäisen kerran 20 runoa käsittävänä kokoelmana. V. 1863 La Presse-lehdessä. Vasta Baudelairen kuoleman jälkeen, v. 1869 se ilmestyi nykysessä muodossaan, 50 runoa käsittävänä kokoelmana, nimellä 'Pieniä proosarunoja'.

PARIISIN IKÄVÄ on kuuluisin proosarunokirja, mitä on ilmestynyt, ja Baudelairen kirjeenvaihdon perusteella voidaan hyvin syyllä sanoa, että se oli hänen rakkain teoksensa. Hänen valitsemansa ilmauksen laji, proosaruno, osoittautui äärimmäisen vaikeaksi. Niinpä vain hyvin harvat ovat hänen jälkeensä onnistuneet viljelemään sitä todella menestyksikkäästi. Englantilainen runoilija T. S. Eliot on lausunut: 'Baudelaire on modernissa runoudessa suurin esikuva kaikkikin kielet huomioon ottaen, sillä hänen lyriikkansa ja hänen kielensä ovat lähimpänä sitä täydellistä uudistumista, jonka me olemme kokeneet.' Baudelaire on vaikuttanut lukemattomiin aikamme runoilijoihin mm. juuri Eliotiin - ja sellaisiin maalareihin kuin Picasso on ja Rouaultiin. Ranskalainen lyyrikko Paul Valéry on todennut, että jos on ollut joku suurempi runoilija kuin Baudelaire, niin häntä merkityksellisempiä (nykyajan kannalta) ei ole.