Claes Andersson : Kaksitoista vuotta politiikassa - katkelmia, muistikuvia, unia

"Minusta ei koskaan pitänyt tulla ammattipoliitikkoa. Olin ylioppilaaksi tultuani järkisyistä päättänyt lukea lääkäriksi sen sijaan että olisin riuennut päätoimiseksi kirjailijaksi; en halunnut tehdä työkseni sitä, mikä oli minulle kaikkein rakkainta – kirjallisuus ja kirjoittaminen. Isä oli suunnitellut, että minusta tulisi liikemies ja menisin hänen tielleen jääkaappifirmaansa; muistan pelkän ajatuksenkin olleen täysin älytön. Bisnes ei kiinnostanut minua alkuunkaan, ja yleensä tein houkuttelematta jotakin, jos se oli toisten mielestä moottorityönäkin bankkimisesta tai pimeän pullon ostamisesta öiseltä Albertinkadulta."

Poliitikko Claes Anderssonista kuitenkin tuli. Teos on yhteenveto hänen vuosistaan kansanedustajana, puoluejohtajana ja ministerinä; välillä on muistoimia lapsuudesta. Andersson kirjoittaa avoimesti ja persoonallisesti. Psykiatrin kokemuksella hän paljastaa mitä voi tapahtua, kun ihminen on liian kauan ja tiiviisti julkisuudessa. Hän kertoo omasta sairastumisestaan ensin diaknoosiin masennus, sitten vakavaan elämänsä kriisiin olemana on kivaasita ja stressavaa, siihen kuuluvat myös ähiset illat ja pitkät päivälliset... Silloin se viina on houkutus mutta myös ainoa ilmeinen ratkaisu. Samaan tapaan hän kertoo onnistumisista ja iloisista hetkistä. Eikö tällainen "jaakopinpaimi" ole hajottavaa ja terveydelle vaarallista? Toisaalta: "On paras olla puhumatta kovin suureen ääneen siitä, että maailma on paha ja minä itse olen hyvä", Andersson siteeraa tanskalaisista suosikkirunoilijaansa Henrik Nordbrandtia.

Claes Andersson ei sorru katkeruuteen eikä kosta entisille vastustajilleen. Sen sijaan hän korostaa asioita, joita jatkuvasti pitäisi muuttaa yhteiskunnassamme. Lopuksi hän kuvailee nykyisen elämänsä vapautta, sitä että voi itse määrätä miten aikansa käyttää. Valoisa ja lohdullinen teos viestii, että jokaisen meistä on hyvä hellittää kiireen keskellä.