Claude Simon : Ruoho

"Kukaan ei voi määrätä historiaa, se on näkymätöntä, yhtä näkymätöntä kuin ruohon kasvu." Ruohon tunnuslause on Boris Pasternakilta, sillä juuri tätä näkymätöntä kasvua Claude Simon kuvaa: hänelle Historia ei ole katkonainen sarja päivämääriä, komeita kalskahtavia taisteluja, vaan ajan pysähtymätöntä ja tauotonta virtaa, avaruuksien halki kiitävän maailman hidasta heiluriliikettä. Iäkäs nainen tekee kuolemaa eteläranskalaisen maatalon hämärässä huoneessa, ja hänen ja hänen läheistensä muistot ja huolet kietoutuvat monikerroksiseksi kudelmaksi, kuvien, äänien, hajujen ja tuntojen verkostoksi. Sen lävitse hahmottuu koko maailman elämästä, jota leimaa ihmisolemulle ominainen häilyvyys, irtaatumattomuus, pesäkkinä.

Ruohoessa Claude Simon toteutti sen, jota uudessa missään 'uuden romaanin' perinteessä: vuonna 1985 hän sai uudistajantyöstään Nobelin kirjallisuuspalkinnon.