D. J. Olivy : Turha puhua poliisille
Alkaen 2,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-TURH-A4D9C0

Lontoon syrjäkatujen sokkeloihin kietoutuva todenmukainen poliisiromaani haastaa lukijan pohtimaan syyllisyyden ja totuuden monia puolia. D. J. Olivyn teos nostaa esiin inhimillisyyden ja moraalin poliisityön ytimessä.
Uutinen tyrmäsi Kenneth Hollisin: Sheila Yates oli ryhtynyt rikolliseksi, hän oli kiristänyt, murhannut, ryöstänyt työpaikkaansa, jonka hän oli saanut Hollisin, poliisimiehen, suosituksesta. Todisteet näyttävät selviät; tyttö itse on kadonnut. Isku on kova. Hollisin virkaura on juuri ratkaisevassa nousussa, hän on uskonut sentään täyttävänsä mitan poliisimiehenä, vaikka on epäonnistunut isänä. Hollis ryhtyy työhön – ja huomaa, että kaikki eivät uskokaan Sheilan syyllisyyteen. Totuus on kauempana kuin alussa näytti, mutta vihdoin se löytyy, Lontoon syrjäkatujen sokkeloista. Tämä on todenmukainen poliisiromaani, jonka henkilöt eivät ole yliluonnollisia eivätkä uskomattomia, vaan ihmisiä. Poliisitkin.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | D. J. Olivy |
| Muut tekijät | Marja-Leena Mikkola |
| Teoksen nimi | Turha puhua poliisille |
| Alkuteos | Never ask a policeman |
| SKU | P-TURH-A4D9C0 |
