Dale Peck : Talo ulapalla 2, Kadonneet kaupungit
Kesäloma on alkanut, ja Oakenfieldin sisarukset valmistelevat innokkaina matkaansa Farley-enon luokse mielikuvitusta kutkuttavaan Tuuliajon taloon. Juuri ennen lähtöä heille saapuu salaperäinen paketti, josta paljastuu ikivanha kirja nimeltä Kadonneet kaupungit. Kirja kulkee mukana Tuuliajon talolle, eikä aikaakaan kun käy selväksi, että sillä on merkittävä rooli tulevissa tapahtumissa...
Suuri hyökyaalto, tai oikeammin aikamyrsky, pyyhkäisee Tuuliajon talon yli, ja sen seurauksena lapset joutuvat erilleen, niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin. Alkaa hurja matka mystisen kirjan kaksoiskappaleen jäljittämiseksi ja outojen tapahtumien syyn selvittämiseksi - ja viimein pääsystä takaisin kotiin. Hengästyttävän jännittävä, terävällä huumorilla ja syvällisillä teemoilla maustettu seikkailu kuljettaa lukijaa muinaisessa maailmassa - Baabelin tornin ja Troijan hevosen juurilta viikinkien ja Amerikan intiaanien pariin.
Toinen osa fantasiaa ja kunnon seikkailuromaanin aineksia yhdistävään Talo ulapalla -sarjaan!
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Dale Peck |
Muut tekijät | Pekka Tuomisto |
Teoksen nimi | Talo ulapalla 2, Kadonneet kaupungit |
Alkuteos | The lost cities : a drift house voyage |
SKU | P-TALO-26BB59 |