David Alderton : Koirat : löydä itsellesi sopiva rotu
Koiraroduista on kirjoitettu lukemattomia kirjoja, mutta tämän oppaan erikoisuus on se, että rodut on ryhmitelty omistajan tarpeita ja koiran hoitoon käytettävissä olevaa aikaa ja mahdollisuuksia silmällä pitäen. Tällainen esittelytapa on erityisen hyödyllien kaikille niille, jotka harkitsevat koiran hankkimista ja miettivät perheeseensä sopivaa lemmikkiä.
Haukkuva koira saattaa naapureita häiritessään olla jollekin ongelma, kun taas jollekin toiselle äänekäs karvaturri on juuri se oikea kodin vahti. Paljon liikuntaa vaativa koira ei ole paras valinta vanhukselle, sen sijaan rapsuttelusta ja turkinhoidosta pitävästä lemmikistä on varmasti paljon iloa.
Kirjassa on esitelty 130 koiraa kuvineen ja ominaisuuksineen, joista on mainittu luonne ja käyttäytyminen, koko, liikunnan ja (turkin)hoidon tarve sekä yleisimmät terveysongelmat. Mukana on myös tärkeimmät pennun koulimiseen liittyvät vinkit. Kirjan lopussa on kätevä taulukko, josta on helppo ja nopea haarukoida itselleen sopivia kandidaatteja, joihin kannattaa tutustua lähemmin ennen lopullista päätöstä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | David Alderton |
Muut tekijät | Anne Petäinen & Juha Valste |
Teoksen nimi | Koirat : löydä itsellesi sopiva rotu |
Alkuteos | The dog selector |
Avainsanat | lemmikkieläimet, koira |