Eira Pättikangas : Jokaisella kotinsa
Alkaen 25,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-JOKA-158D00

Eira Pättikankaan romaani vie lukijan 1800-luvun lopun pohjalaiskylän elämänmakuisiin tunnelmiin, jossa päähenkilö Helminan nousu piian asemasta kylän postinhoitajaksi kytkeytyy laajempiin yhteiskunnallisiin ja henkilökohtaisiin myllerryksiin.
Kun Pirin isäntä hävisi yhdessä yössä talonsa ja tilansa, koko perheen elämä muuttui. Mustakulmainen Helminakin sai huomata, ettei pohjalaiseen mahtitaloon huolittu emännäksi sukulaiset nurkkiin joutuneita hylkiöitä. Helminan elämä sai uuden suunnan: kestikievarin piikana aloittanut tyttö kohosi vähitellen kylän postinhoitajaksi.
Kauniilla Helminalla olisi ollut ottajia, mutta tytön päässä liikkui outoja ajatuksia itsenäisen naisen elämästä. Vain kestikievarissa satunnaisesti poikkeileva vaasalainen kauppias Mikael Larsson onnistui murtamaan Helminan itsepäisyyden. Mutta Mikaelinkin oli outo lintu – kenties yhtä outo kuin Helmina itse.
1800-luvun lopun pohjalaiskylässä eletään rehevänä Eira Päätikankaan uudessa romaanissa. Omiaan vastaan ihminen – niinys pienen postiföökynän – elämään heittävät keisari Aleksanteri III:n venäläistämistoimet.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Eira Pättikangas |
| Teoksen nimi | Jokaisella kotinsa |
| SKU | P-JOKA-158D00 |