Elisabet Laurila : Aurinko laskee vuorille : runoja

Elisabet Laurilan pienistä, vapaamittaisista runoista kuultaa nuoren sydämen yksinäisyys kärsimättömänä ja lohduttomana. Se tarkkailee kukkien, sateen ja tähtien kieltä, eikä väsy odottamasta rakastetun paluuta. Nöyrästi se painaa päänsä pettymyksen edessä, mutta jaksaa yhä uudelleen nousta vakuuttamaan ainoata toivetta: olen kaikkialla kanssasi: ylhäällä vuorilla ja niittyjen yksinäisyydessä. Sillä vain sinussa minä löydän itseni.

»Elisabet Laurilan runokuvat ovat kauttaaltaan varsin tuoreita ja kirkkaita ja hänen vapaamittaisten runojensa syke harvinaisen tarttuvaa ja todellista», lausui Hämeen Sanomain arvostelija runoilijan esikoiskokoelman ilmestyessä. Myös »Aurinko laskee vuorille» on kaikessa suppeudessaan rehellinen ja aito; se on kestävä rengas nuoren runoilijan saavutusten ketjussa.