Ellery Queen : Kuolemanlento Hollywoodissa
11,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KUOL-4FF5CA

Ellery Queen joutuu keskelle Hollywoodin yllätyksiä, kun hänet palkataan Magna-yhtiöön käsikirjoittajaksi ja elokuvamaailman draama saa odottamattoman käänteen murhamysteerin muodossa.
Ellery Queen katui karvaasti myöntyväisyyttään, joka oli saattanut hänet Hollywoodiin ja Magna-yhtiön pauloihin muka käsikirjoituksen laatijaksi. Täällä hän oli istunut jo kuusi viikkoa kenenkään välittämättä hänestä vähääkään. Mutta sitten alkoi tapahtua paljon ja yllättävää: päätettiin filmata Jack Roylen ja Blythe Stuartin elämänvaiheet. Ja valkokankaan kuuluisin pari esittäisi siinä lemmentarinan, joka päättyi katkerana vihaan. Mukaan tulisi myös toinen sukupolvi, Jackien poika Ty ja Blythen tytär Bonnie, jotka toistaiseksi vihaavat toisiaan yhtä kiihkeästi kuin vanhempansa. Hollywoodissa, mikä ei olisi mahdotonta, niin kaikki osapuolet saatiin suostutelluksi hankkeeseen mukaan. Sitten tulevat yllätykset ja niiden yhä uudet ja yllättävämpi jälkikäytös. Eikä Ellery Queenin kykyjä tarvittu enää käsikirjoituksen laatimiseen, vaan murhan ratkaisemiseen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Ellery Queen |
| Muut tekijät | Sirkka Rapola |
| Teoksen nimi | Kuolemanlento Hollywoodissa |
| Alkuteos | The four of hearts |
| SKU | P-KUOL-4FF5CA |
