Emilia Karjula : Kuningatar Mab
Alkaen 19,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KUNI-96486D

Emilia Karjulan esikoisromaani Kuningatar Mab yhdistää Shakespearen Juhannusyön unen elementtejä nykyaikaiseen kolmiodraamaan ja leikittelee rakastumisen huumalla, halulla sekä vallankäytöllä kiehtovalla tavalla. Kirja tarjoaa oivaltavaa näkökulmaa intiimeihin ihmissuhteisiin sekä todellisuuden ja fantasian rajapintoihin.
Kenelle: aikuisille
Julia tapasi Paulin ensi kertaa Pyyhenaisen syntymäpäivillä, ja oli alusta asti selvää, että Paulilla on muitakin naisia. Julia toivoo silti, että Paul jättäisi Pyyhenaisen hänen vuokseen, muttei uskalla kertoa toiveestaan. He sopivat, että Juliakin tapailee muita, vaikka oikeasti hän haluaisi vain, että Paul olisi yksin hänen.
Myös mahtava keijujen kuningatar on kuitenkin iskenyt silmänsä Juliaan. Konferenssimatkalla Julia tapaa pienikokoisen ja ruskeasilmäisen naisen, joka kutsuu luokseen ja juottaa Julialle makeaa simaa. Se saa hänen päänsä pyörälle, ja siksi hänestä tuntuu vain luonnolliselta, kun hän kotiin palattuaan kohtaa naisen uudelleen omassa kaupungissaan. Syntyy erikoinen kolmiodraama, joka saa Julian epäilemään itseään yhä pahemmin.
Emilia Karjulan ovela esikoisromaani, Shakespearen Juhannusyön unta lainaava Kuningatar Mab on hurmaava intertekstuaalinen herkkupala. Se tutkailee rakastumisen huumaannuttavaa vaikutusta, halua ja intiimiä vallankäyttöä sekä leikkisästi että vakavasti.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Emilia Karjula |
| Teoksen nimi | Kuningatar Mab |
| SKU | P-KUNI-96486D |
| Avainsanat | Romaani, hauska, oivaltava, yllättävä, HBTQ+++, biseksuaalisuus, rakkaustarina, kolmiodraama, Shakespeare, Juhannusyön uni, Helsinki, Lontoo, rakastuminen, esikoisromaani |