Ensi Niinivaara : Hiljaiset rannat

Merta ja hiekkaa. Kuumina kesäpäivinä Suomenlahden ulappa väreilee lämpöä. Kaukana horisontissa kohoaa Kronstadtin linnoituksen siluetti, josta erottuu venäläisen kirkon sipulimainen torni. Rannikko kasvaa rehevää sekametsää.

Kauan ennen ensimmäistä maailmansotaa olivat rikkaat venäläiset huomanneet Kannaksen kauneuden ja valloittaneet seudut kesänviettopaikoikseen. He olivat rakennuttaneet upeita huviloita suihkulähteineen ja käytävineen. Nelipyörävaunujen eteen valjastetut kiiltäväkarvaiset hevoset juoksivat pitkin rantateitä. Huviloista kaikui soitto ja laulu.
Kannaksen köyhät suomalaiset palvelivat heitä ja yrittivät saada maatilkustaan irti mahdollisimman paljon, myyden sadon rikkaille venäläisille.
Kesällä kannaksenlaiset ansaitsivat sen, minkä talvella kuluttivat. Koko pitkin rantojen talvea odotettiin kesää. He odottivat huviloitten asukkaita kuin muuttolintuja.

Tästä Terijoen ja koko läntisen Kannaksen kukoistuksen kaudesta, sen suomalaisten ja venäläisten asukkaiden värikkäästä ja tapahtumarikkaasta elämästä, ruhtinaista, kreiveistä ja santarmeista, mutta myös ruhtinas Dimitrovin suomalaisesta rengistä Antista ja hänen Liisastaan kertoo Ensi Niinivaara. Hän kertoo myös suomalaisista isänmaanystävistä, jotka taistelivat lisääntyvää venäläistyttämistä vastaan, sodan syttymisen uhan heittämistä varjosta kaiken yllä, nuoresta kukkaan puhkeavasta rakkaudesta, iloista ja loistavista juhlista. — Koko ensimmäisen maailmansodan edellinen loisteliaa elämä tuolla suomalaisella Rivieralla elää kirjan lehdillä idyllisenä, värikkäänä ja valloittavana.