Erich Maria Remarque : Elämän kipinä

Aurinkoisena maaliskuun aamuna 1945 makaa vanki n:o 509 Mellerin keskitysleirillä katsellen alapuolellaan levittäytyvää kaupunkia. Hän on 178 senttiä pitkä ja painaa 35 kiloa — hän palelee auringonpaisteessa. N:o 509 kuuluu Pieneen Leiriin, johon työkyvyttömät on siirretty kuolemaan. Useimmat heistä kuolevatkin, mutta kuitenkin on par'aikaa pieni ryhmä miehiä, jotka vaalivat elämän kipinää. Heissä itää pelastuksen toivo, jota vahvistavat lentopommien putoileminen kaupunkiin ja vähitellen lähes tyhjä tykinjyske merkkkinä siitä, että leirinjohtajien valta on luhistumassa. "Sotavankinsin" - kuten nämä elinvoimaiset toverukset itseään leikillisesti nimittävät — kuuluvat "konsuli" Borges, joka keksii uskomattomat keinot hankkiakseen leirin mustasta pörssistä ruokaa tovereilleen, Lebenthal, väsymätön kauppias kuolevienkin keskellä, 70-vuotias juutalainen Ahasverus, 11-vuotias Karel Tshekkoslovakiasta sekä nuori Bucher, jonka silloin tällöin onnistuu salakuljettaa leivänpalaa Ruth Hollandille vieressä sijaitsevaan naisten parakkiin.

Pommitus jatkuu, kaupunki luhistuu. Leirin johtajat alkavat jo pelätä vastaantuan ja työleiriläistenkin keskuudessa valmistellaan kurnousta. Taistelun hetki koittaa vihdoin. Vanki 509 kuolee, pelastaen kuitenkin samalla muutaman harvan toverinsa elämälle, joka romaanin valoisassa loppukohtauksessa sykkkkii voitollisena Bucherin ja Ruth Hollandin kiirastulen puhdistamassa rakkaudessa.