Erja Kettunen : Kaakkois-Aasia : talous, ympäristö ja yhteiskunta
Alkaen 19,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
1954580

Kaakkois-Aasia tunnetaan dynaamisesta kehityksestään, monikulttuurisuudestaan ja kasvavasta taloudellisesta merkityksestään kansainvälisillä markkinoilla. Tämä teos valaisee alueen taloutta, yhteiskuntaa ja ympäristökysymyksiä tuoreesta, suomenkielisestä näkökulmasta.
Takakansi
Kaakkois-Aasia tunnetaan rannoistaan ja sademetsistään mutta myös monista viime vuosikymmenten vakavimmista konflikteista. Usein unohtuu, että tämä Intian ja Kiinan väliin jäävä alue on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan lähes Euroopan kokoinen, ja sen taloudellinen ja kulttuurinen merkitys on alati vahvistumassa. Millaisia mahdollisuuksia maat tarjoavat esimerkiksi liiketoiminnalle ja kauppasuhteille? Kaakkois-Aasia on ensimmäinen suomenkielinen alueen nykykehitystä esittelevä teos. Se piirtää kuvan monikulttuurisesta ja poliittisesti kirjavaasta mutta samalla dynaamisesta ja keskinäiseen yhteistyöhön pyrkivästä maailmanlohkosta. Teoksessa perehdytään myös Suomen ja Kaakkois-Aasian väliseen kaupan historiaan. Alueen taloudellista ja poliittista kehitystä käsitellään sekä liiketoiminnan että kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Onko mailla edellytyksiä edistää esimerkiksi ympäristönsuojelua ja vastuullista liiketoimintaa? Teos on tärkeää luettavaa paitsi Kaakkois-Aasiasta kiinnostuneille ja alueen maiden kanssa työskenteleville myös kaikille matkailijoille ja uteliaille maailmankansalaisille.
Esittely
Kaakkois-Aasia tunnetaan rannoistaan ja sademetsistään mutta myös monista viime vuosikymmenien vakavimmista konflikteista. Usein unohtuu, että tämä Intian ja Kiinan väliin jäävä alue on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan lähes Euroopan kokoinen, ja sen taloudellinen ja kulttuurinen merkitys on alati vahvistumassa. Millaisia mahdollisuuksia maat tarjoavat esimerkiksi liiketoiminnalle ja kauppasuhteille?
Kaakkois-Aasia on ensimmäinen suomenkielinen alueen nykykehitystä esittelevä teos. Se piirtää kuvan monikulttuurisesta ja poliittisesti kirjavasta mutta myös dynaamisesta ja keskinäiseen yhteistyöhön pyrkivästä maailmankolkasta. Teoksessa perehdytään myös Suomen ja Kaakkois-Aasian välisen kaupan historiaan. Alueen taloudellista ja poliittista kehitystä käsitellään sekä liiketoiminnan että kansalaisjärjestöjen näkökulmasta. Onko mailla edellytyksiä edistää esimerkiksi ympäristönsuojelua ja vastuullista liiketoimintaa?
Teos on tärkeää luettavaa paitsi Kaakkois-Aasiasta kiinnostuneille ja alueen maiden kanssa työskenteleville myös kaikille matkailijoille ja uteliaille maailmankansalaisille.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Erja Kettunen |
| Muut tekijät | Marja-Leena Heikkilä-Horn |
| Teoksen nimi | Kaakkois-Aasia : talous, ympäristö ja yhteiskunta |
| Sijainti | Paikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä |
| Kustantaja | Gaudeamus |
| Painovuosi | 2019 |
| Painos | 1 |
| Sidonta | Nidottu (pehmeäkantinen) |
| Sivumäärä | 228 |
| Kieli | suomi |
| ISBN | 9789523450073 |
| Kunto | Erinomainen - (K4-) |
| Muuta | Pienoista kulumaa alakulmissa, takana vanha hintalappu |
| SKU | 1954580 |
| Korkeus (mm) | 209 |
| Syvyys (mm) | 145 |
| Paksuus (mm) | 15 |
| Paino (g) | 366 |
| Verokanta | ALV 13,5 % |
| Avainsanat | yhteiskuntakuvaus, talouspolitiikka, kansainvälinen yhteistyö, taloudellinen kehitys, talous, liiketoiminta, kansainvälinen kauppa, monikulttuurisuus, poliittinen kehitys, ympäristökysymykset, elinkeinoelämä, kulttuurierot, alueellinen yhteistyö, kansalaisjärjestöt, taloussuhteet, liiketoimintaympäristö |