Erja Tulasalo : Oranssi puutarha

Oranssi puutarha kuvaa väkevällä otteella nuoren naisen kasvua uskonnollisen yhteisön paineiden keskellä 1990-luvun Pohjanmaalla. Romaani kietoo yhteen rakkauden, toiveikkuuden ja ulkopuolisuuden teemat koskettavaksi tarinaksi.
Kenelle: Nuorille aikuisille sekä kasvatustarinoista ja yhteiskunnallisista teemoista kiinnostuneille.
Väkevä esikoisromaani uskonnollisen yhteisön muotteihin kelpaamattomasta nuoresta naisesta.
Maaru on lestadiolaisperheen aikuistuva tytär, joka ei halua naimisiin. Sen sijaan hänellä on ”syjänystävä” Eliisa, ihana ja hehkuva kesärakkaus. 1990-luvun Pohjanmaalla heidän suhteensa on kuitenkin mahdottomuus. Eliisa päätyy naimisiin ja liukuu raskaus raskaudelta kauemmaksi Maarusta.
Koskettava esikoisromaani kertoo, mitä suuresta pettymyksestä seuraa ja miten elinvoimaisinkin kukka sulkee pimeässä terälehtensä. Puutarhoista avun löytävä Maaru ihmettelee työssään, miten meissä on alusta alkaen kaikki valmiina, ja kullekin siemenelle kuuluu vapaan kasvun mahdollisuus.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Erja Tulasalo |
Muut tekijät | Kannen suunnittelu tai taide: Tuuli Juusela |
Teoksen nimi | Oranssi puutarha |
SKU | P-ORAN-BDDAF5 |
Avainsanat | 1990-luku, Helsinki, Pohjanmaa, huonommuus, kasvutarina, lesbous, lestadiolaisuus, parisuhde, perhesuhteet, rakkausromaani, syyllisyys, toiveikkuus, turkistarhaus, uskonnollisuus, uskonto, yksinäisyys |