Erkki Karjalainen : Saksalaisten valtakunta
Alkaen 4,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SAKS-274A06

Saksalaisten valtakunta avaa ainutlaatuisen näkökulman Saksan yhteiskunnalliseen kehitykseen sekä poliittisen historian moniulotteisiin kerroksiin muuttuvassa Euroopassa.
Erkki Karjalainen ja Raija Valta ovat aluksi opiskelijoina ja sitten pitkäaikaisina kirjeenvaihtajina päässeet tutustumaan Saksaan ja saksalaisiin perin pohjin. He ovat nähneet sodan raunioittaman maan, kaksi erillistä Saksaa ja jälleen suvereeniksi valtioksi yhdistyneen valtakunnan. He ovat tavanneet poliitikkoja, kulttuurintekijöitä ja aivan tavallisia ihmisiä. Näiden kokemusten pohjalta on syntynyt kirja maasta, jonka itä on yhtä kaukana lännestä kuin sen pohjoinen on etelästä, mutta jonka yhteisenä ongelmana on oman historian luomien kompleksien ja perinteisen kansallisen ylemmyydentunteen ristiaallokko.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Erkki Karjalainen |
| Muut tekijät | Raija Valta |
| Teoksen nimi | Saksalaisten valtakunta |
| SKU | P-SAKS-274A06 |
| Avainsanat | yhteiskuntakuvaus, poliittinen historia, yhteiskuntakehitys, saksalaiset |
