Esa Keskitalo : Emil

Esa Keskitalon esikoisromaani avaa vaietun sukusalaisuuden traagisia kerroksia ja mielen järkkymisen pelkoja. Romaani yhdistää psykologisen syvyyden ja historialliset tapahtumat ainutlaatuisella tavalla.
Hollolalainen talollinen sairastuu skitsofreniaan ja tappaa naisen. Emil joutuu viettämään loppuelämänsä ensin vankimielisairaalassa Kakolanmäellä ja sitten mielisairaalassa, jossa ei sodan aikana riitä ruokaa.
Vaiettua sukusalaisuutta sisällään kantava kertoja ryhtyy selvittämään isosedän elämänvaiheita. Eläytyessään Emilin sisäiseen maailmaan hän löytää tämän persoonassa
yhtäläisyyksiä omaansa ja alkaa pelätä. Entä jos hänenkin mielenterveytensä järkkyy?
Esa Keskitalon esikoisromaanissa äänensä saavat kuuluviin Emilin ja häntä kuvaavan kertojan lisäksi isoisä Juho Albert, Emil-veljen tavoin traagisen kohtalon kokeva isosisko Alma sekä neiti Ojala, mielisairaanhoitaja ja Emilin rakkauden kohde.
Esa Keskitalo (s. 1958) on työskennellyt toimittajana yli 30 vuoden ajan. Hän on kirjoittanut työnsä ohessa runsaasti myös kaunokirjallisuutta. Emil on hänen esikoisteoksensa.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Esa Keskitalo |
Teoksen nimi | Emil |