Esko-Pekka Tiitinen : Anjan lähes erinomainen elämä

Takakansi

En mie kokenut itteeni mitenkään värikkääksi, pohjimmiltani mie olin täysmaito ja kakkupaperi tässä ravintoketjussa.

Kun Anjan arki alkaa olla liian tasaista, siis semmoista normaalia maalaismeininkiä, kiikuttaa sisko hänelle isävainaan nauhurin. Kertokoon elämäänsä jälkipolville, niin eikhän tuo yskä lähde.
Jälkipolvea ei kyllä ole kuin Jussi, sekin jo kotoa lähtenyt. Aikansa ajatusta sulateltuaan Anja sulkee silmänsä, avaa suun, ja sieltähän tulevat ne pienimmätkin muistiot, jotka muuttivat elämän.

Kasetit on ainoat mitkä jää, ku ne on muovia.

Esittely

Murrosiässä miulla oli vähän aikaa sellanen afrotukka, naapurintytön piippaussaksilla pörhennetty, mutta se kausi meni noppeesti ohi ku isä yhtenä lauantaina suuttu minnuun ja miun tukkaan. se teki miusta mopin ja luuttus miulla etteisen lattian... tukka jäi kynnykselle, mutta mie pääsin siitä yli. Ja yli on Anja päässyt yhdestä jos toisesta asiasta. Hän on värikäs ihminen, mutta kun hänestä yhtäkkiä alkaa tulla mustavalkoinen, melkein harmaa, kiikuttaa sisko hänelle isävainaan nauhurin. Kertokoon elämäänsä jälkipolville, niin eiköhän tuo yskä lähde. Jälkipolvea ei kyllä ole kuin Jussi, sekin jo kotoa muuttanut. Mutta Anja alkaa puhua, ja nauha toisensa jälkeen täyttyy elämän tragikomiikasta. Riittääkö se, jotta tästä vielä eheytyisi ja jaksaisi sinnitellä yksin tuvassaan, keskellä autioitunutta maaseutua? Sitkeän maalaisemännän riemastuttavan omaperäinen katsantotapa elämän arkeen ja juhlaan nostaa lukijan silmiin naurun ja hellyyden kyyneleet.